Kun Arvo Niskanen vuosikymmenten jälkeen palaa lapsuusmaisemiinsa, moni asia on toisin. Vanha äitimuori varsinkinvaikuttaa ylenkatsovan menneisyyttä, onhan hän hankkinut uuden poikaystävän, värjännyt hiuksensa räikeiksi ja kaiken pahan lisäksi laittamassa Taivas-nimisen kotitalon myyntiin.

Nämä ja erinäiset muut elämän jauhamattomat murheenjyvät ajavat Arvon talon yläkerran kamariin, missä hän ryhtyy laatimaan kirjoituksia kaupungin historiasta ja tutkimaan henkilökohtaisempaakin menneisyyttä.

Vähitellen Arvon historiantutkimukselliset ponnistelut muuttuvat niin vakaviksi, että huoneesta on poistuttava, käännyttävä arkistojen puoleen. Pölyisistä mapeista ja muista virallisista lähteistä ei kuitenkaan löydy sieltäkään kaikkea, minkä Arvo tuntee velvollisuudekseen kuvata. Amerikkalaisvahvistus Elliot Himpsonin korirenkaan ohi lipsahtanutratkaiseva vapaaheitto esimerkiksi on pyyhitty ilmeisen tahallaan kansakunnan muistista, samoin Työmies-nimisen tupakoivan apinan merkittävä tapaus. Kohta historioitsijasta vihiä saaneet kaupunkilaisetkin kulkevat Arvon luokse, toiset tuputtamaan tarinoitaan, toiset kieltämään kertomasta.

Ja kaiken keskipisteessä on ihminen menetyksineen ja pienine saavutuksineen. Elämäni mustimmat hetket on tekijänsä kolmas romaani, paljonpuhuva kertomus muistamisesta, elämän suurista suruista ja pienistä iloista. Känkänen tutkailee jälleen kerran tarkoin silmin ja suurella sydämellä pienen ihmisen takkuista räpiköintiä elämän samean virran rantamailla.