Teos tarjoaa lukijalleen perustiedot siitä, millä tavalla klassisen kristillinen uskonoppi muotoutui patristisella eli kirkkoisien aikakaudella 100-luvulta 700-luvulle.

Teos keskittyy ennen kaikkea kristinuskon kahden klassisen dogmin eli pääuskonkohdan historiallisen kehkeytymisen valaisemiseen. Nämä dogmit ovat Jumala-opillinen kolminaisuusoppi ja kristologinen kaksiluonto-oppi. Nämä opit on muotoiltu klassisen velvoittavasti vanhakirkollisiin Apostoliseen, Nikealais-konstantinopolilaiseen ja Athanasioksen tunnustukseen sekä Khalkedonin kristologiseen kaavaan, joiden syntytaustan ja sisällön teos avaa.

Teoksen alussa osoitetaan, että klassisella kristinuskolla on selkeän täsmällinen ja luovuttamaton uskonopillinen sisältö eli se usko, ”joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu”, Juuda 3. Tämä uskonopillinen sisältö perustuu Jumalan erityiseen ilmoitukseen Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhässä Raamatussa sekä sen apostolisen uskonsäännön, regula fidein, mukaiseen tulkintaan. Uskonoppien sisäistäminen on historian kuluessa ja erilaisia haasteita kohdattaessa kuitenkin syventynyt ja teologinen ilmaisu muodostunut kattavammaksi. Nämä uskonopin muotoutumisen vaiheet käydään läpi historiallisissa asiayhteyksissään, vuosisata vuosisadalta. Kunkin vuosisadan opinmuodostuksen kannalta merkittävimmät kirkkoisät ja yleiset kirkolliskokoukset kuin myös vaarallisimmat harhaopit esitellään.

Kirja on kirjoitettu kaikille, jotka haluavat vahvistua historiallisen klassisessa kristillisessä uskossaan ja sen sisäistämisessä, apostolisen kehotuksen mukaisesti: ”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”, 2. Tm. 3:14–15.