Aarne Orjatsalo (1883–1941) oli viime vuosisadan alun merkittävä näyttelijä ja teatterivaikuttaja, joka johti useita teattereita, suomensi lukuisia näytelmiä ja osallistui aktiivisesti ajan teatteripolitiikkaan muun muassa Työväen Näyttämöiden Liiton ensimmäisenä puheenjohtajana. Vaikka Orjatsalo koki läpi elämänsä olevansa ensisijaisesti taiteilija, hänen kannattamansa sosialistinen ideologia sekä 1900-luvun alkupuolen yhteiskunnalliset tapahtumat tempasivat hänet peruuttamattomasti mukaan politiikan pyörteisiin. Kansalaissodan jälkeen hänet leimattiin bolsevikiksi ja punapälliköksi, eikä maine ”näyttelijä-rosvopäällikkönä” ole vieläkään astunut sivuun.

Jotaarkka Pennanen tarkastelee isoisänsä elämänvaiheita kokeneen teatterintekijän ja sukunsa historiaan syventyneen pojanpojan silmin. Ihaillusta ja parjatusta näyttelijästä liikkuneet legendat tuodaan esiin uudesta, hurjiakin väitteitä oikovasta ja monipuolisesti pohtivasta näkökulmasta. Impulsiivisena ja voimakkaana persoonana pidetystä näyttelijäsuuruudesta hahmottuu henkilökohtaisten kirjeiden myötä kuva näyttelijäntyöhönsä analyyttisesti ja kunnianhimoisesti suhtautuneesta humanistista, joka jaksoi yrittää, vaikka elämä eteni vaikeuksista voittoon ja taas vaikeuksiin. Elämäkerran keskeistä antia ovat myös Orjatsalon taiteellista työtä arvioivat sanomalehtikritiikit, joita on mukana runsaasti.