Pitkä ajo on vuosikymmeniä elokuvaohjaaja Rauni "Molle" Mollbergin (1927-2007) "kirjallisena pukijana" toimineen kotkalaiskirjailija Jorma Savikon (1926-2010) "bergmanilaisen tarkka ja oivaltava" sekä tiheätunnelmainen elokuvallinen elämänkerta elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista aina hänen viimeiseen elokuvaansa, Paratiisin lapsiin, vuoteen 1994 saakka.

Jorma Savikko oli kulissien takana rauhassa viihtyvä, mietiskelevä ja sanavalmis Mollbergin unohdettu "kirjallinen pukija", jonka elämänkerta elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista on harvinainen proosallinen dokumentti ja muistelmateos suomalaisen sielunmaiseman viimeisestä maalaismohikaanista elokuvamaailmassa, joka runollisessa humanismissaan osasi yhdistää sulavasti vanhan ilkikurisen metsäsuomalaiseten humoristisen elämäntavan itsepäiseen ja puolueista vapaaseen yhteiskuntakritiikkiin, jossa ihmisen ähkyille maalataan silmien eteen unenomaiset ja värikylläiset kuvat vaikuttamaan jonnekin sielun syviin sopukoihin ihmisyyden alkulähteille niin pitkäksi aikaa, että päähän sattuu.

Pitkä ajo kertoo miten nuoresta lahjakkaasta teatterikoululaisesta Rauni Mollbergista kehittyi kaikkien tuntema elokuvaohjaaja Molle, ja kuinka oudon pohjoisen runoilijan, Timo K. Mukan tavoin hän latautui hylkäämään kaikki kompromissit ja näkemään elokuva taideteoksena, joka toimi hänen sisäisten tuntojensa ja näkemystensä tulkkina eikä viihdealan teollisena kauppatavarana.

Mollbergin suuri pettymys oli ystävät, Toverit - elokuva. Sen piti olla suuri harppaus kohti Sinuhea, jonka filmaamista hän oli haaveillut ties miten kauan. Tuo haave kuitenkin sortui Savikon mukaan Ystävät, Toverit - elokuvan poikkeuksellisen ankaraan ja yksisilmäiseen kritiikkiin sekä kehnoon taloudelliseen tulokseen.

Mollberg oli syvästi loukkaantunut elokuvansa saamaan vastaanottoon ja masinoi vastaiskuksi koko sivun maksetun mainoksen Hesariin, jossa Jorma Savikko kirjoitti elokuvan puolesta vaikuttavasti. Mollberg näki murskakritiikkien taustalla pelin, jossa hänet haluttiin pyyhkäistä historian romukoppaan unohduksiin.

Savikko kirjoittaa kirjassaan riipaisevasti, mitä tästä seurasi ja kuinka taideteokset, joista Molle oli ollut syystä ylpeä ja joihin hän oli vuosien varrella sijoittanut omaisuuttaan, riisuttiin seiniltä seinänvierustoille myytäväksi. Hän tarvitsi uutta elokuvaansa varten kipeästi rahaa ja kaikki oli aloitettava taas alusta.

Molle teki vielä yhden elokuvan, Paratiisin lapset vuonna 1994, joka ei myöskään onnistunut, ennen kuin menetti lopullisesti luomisvoimansa ja inspiraationsa, ja kuoli pitkään sairasteltuaan yksinäisenä ja katkeroituneena miehenä vuonna 2007 lähestulkoon suuren yleisön unohtamana.