Pirjo Honkasalolle ei mikään tunnu olevan mahdotonta. Hän on häikäissyt ja hämmästyttänyt katsojansa ja kollegansa ja kaatanut raja-aitoja dokumentaarisen ja fiktiivisen elokuvan välillä. Puhe lajityypeistä, rajoista ja ennen kaikkea rajoituksista on Honkasalolle merkityksetöntä. Hän on virtuoosimainen ohjaaja ja tiukka esteetikko - runoilija kameran takana. 1970- ja 80-luvuilla Honkasalo ohjasi useita menestyksekkäitä fiktioelokuvia, muun muassa Tulipään (Pekka Lehdon kanssa), joka esitettiin Cannesin elokuvajuhlien pääkilpasarjassa. 1990-luvulla Honkasalo siirtyi dokumenttielokuvan pariin ja ohjasi palkitun Pyhän ja pahan trilogiaksi kutsutun elokuvasarjan (Mysterion, Tanjuska ja 7 perkelettä sekä Atman). Hän on ohjannut myös yhden kautta aikain palkituimman dokumenttielokuvan, Melancholian 3 huonetta. Se kertoo lasten ja nuorten elämästä sodan runtelemassa maailmassa Tsetsenian sodan aikaan. Vuonna 2009 häneltä valmistui ITO - Seitti - Kilvoittelijan päiväkirja, joka hänet kutsuttiin ohjaamaan Japaniin. Honkasalo-retrospektiivejä on esitetty yli 20 elokuvafestivaalilla ympäri maailman. Tänä syksynä ensi-iltansa saavalla työllään Betoniyö Honkasalo palaa takaisin fiktioelokuvan pariin. Yhdysvaltalaisen elokuvakriitikon John Andersonin kirja on yhdistelmä elämäkertaa ja kriittistä analyysia. Honkasalon oivallukset, ajatukset ja pisteliäs persoonallisuus tulevat viihdyttävässä teoksessa esiin kirkkaina. Armoton kauneus on muotokuva kansainvälisesti arvostetusta elokuvantekijästä, kulttuuri-ikonista ja poliittisesta agitaattorista.