Kylmän sodan päättymisen jälkeen ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja kaukana hätää kärsivien auttamisesta on tullut itsestäänselvyys. Harvoin kuitenkin mietitään auttamisen suhdetta läntiseen valtaan ja itse auttamisjärjestelmän syviä ristiriitoja. Auttamisen kipeistä kysymyksistä ei puhuta järjestöjen markkinoinnissa eikä uutisissakaan. Teos kyseenalaistaa arkinäkemyksen humanitarismista puhtaana hyvän tekemisenä ja vaatii miettimään itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita toisesta näkökulmasta. Humanitarismi ja siihen liittyvä aktivismi nähdään keskeisenä osana läntistä globaalihallintaa, kansainvälisenä järjestelmänä, joka luo omat sääntönsä ja käytäntönsä. Kirjoittajat ovat oikeustieteilijöitä, antropologeja, kehitysmaatutkijoita ja mediatutkijoita.