Tietoasiantuntijoiden työn luonne on muuttumassa dokumentoidun tiedon hakijasta ja hankkijasta tutkimus- ja kehittämisprosesseihin osallistuvaksi. Erityisesti ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittyminen on edellyttänyt ja mahdollistanut tietopalvelun uutta toimintaa. Tutkimus lähestyy tietoasiantuntijuutta näkökulmasta, jossa työ nivoutuu oppimisyhteisöjen tiedon jakamisen, tuottamisen ja hyödyntämisen käytäntöihin. Tutkimuksessa kuvataan tietoasiantuntijoiden osallistumista kehittämishankkeisiin, jotka nähdään innovatiivista tietoyhteisöä kehittävinä oppimisyhteisöinä. Uusimaa innovoi -hankkeen (2006–2007) tavoitteena oli alueen kehittäminen toimijoiden yhteisessä prosessissa, jonka tuloksena tuotettiin maakunnallinen innovaatiostrategia. eNNI-hankkessa (2008–2010) kehitettiin toimintatapoja ja työkäytäntöjä koulutuksen ja terveydenhuollon muodostamassa yhteistyössä. Kummassakin hankkeessa ammattikorkeakouluilla oli keskeinen rooli alueen työelämän kehittämisessä. Hankkeet olivat osa ammattikorkeakoulujen pedagogista kehittämistyötä ja samalla työelämän kehittämistä yhdistämällä koulutus ja oppiminen alueelliseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista, hankkeiden dokumentaatiosta ja osallistumisesta hankkeiden toimintaan.

Tutkimuksessa tarkastellaan, minkälaisia rooli- ja osaamisodotuksia sekä toimintamahdollisuuksia tietoasiantuntijat kohtasivat hankkeissa. Tietoasiantuntijoiden odotettiin vahvistavan ja edistävän hankkeiden tietoperustaa ja -käytäntöjä, koska toimintaan osallistuneiden taustat, työympäristöt, -käytännöt, -kokemukset ja -kulttuurit olivat erilaisia. Tulokset osoittavat, ettei tiedonhankinta tai tiedon kumuloituminen yksittäisille henkilöille ollut keskeistä kehittämishankkeissa, vaan tiedon jakaminen, tuottaminen ja hyödyntäminen yhteisöllisen oppimisen saavuttamiseksi työkäytäntöjen kehittämisessä. Tietoasiantuntijoiden odotettiin osallistuvan hankkeissa myös uuden tiedon tuottamiseen ja yhteisölliseen tietämyksen rakentamiseen, eikä pelkästään tiedonhankintaan. Perinteisen kirjastotyön luonne ja toiminta on vertautunut ammatillisiin käytäntöyhteisöihin, joissa ylläpidetään ja toisinnetaan käytäntöjä melko muuttumattomina. Toimintatavat eivät ole edellyttäneet vahvaa yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyön kehittäminen koulutuksen ja työelämän välille sekä osallistuminen tiedon hankinnan, jakamisen, tuottamisen ja hyödyntämisen tietokäytäntöihin osoittautuivat haasteellisiksi.

Kehittämishankkeiden keskeiset haasteet liittyivät koulutuksen ja työelämän kontekstien, kulttuurien ja oppimistavoitteiden eroihin. Ammattikorkeakouluissa toteutettujen työelämälähtöisten pedagogisten ratkaisujen taustalla on havainto, jonka mukaan koulutuksessa käsitelty teoreettinen ja yleistetty tieto ei välttämättä sovellu käytettäväksi kaikissa työtilanteissa, työolosuhteissa tai työyhteisöissä. Asiantuntijuus aktivoituu erilaisissa tilanteissa ja konteksteissa eri tavoin, minkä vuoksi esimerkiksi tietyn konseptin, käsitteen tai idean siirtäminen koulutuksesta suoraan työelämään ei välttämättä onnistu. Oppilaitoskulttuurille on perinteisesti ollut ominaista yksilöllisen suoriutumisen korostaminen ja rajautuminen kapeisiin ongelma- ja tiedonalueisiin. Työelämässä on tarpeellista asiantuntijuuden jakaminen, yhteisöllisen tietämyksen rakentaminen ja uuden tiedon tuottaminen käytäntöjen kehittämiseksi. Perinteisessä koulutuksessa oppiminen nähdään usein kohteena, kun taas työelämässä oppiminen nähdään käytäntöjen kehittämisen välineenä. Oppilaitoskulttuuria on pyritty muovaamaan ongelmaperustaisissa oppimismalleissa työelämän asiantuntijakulttuurin suuntaan.

Tutkimuksessa tunnistettiin tietoasiantuntijoiden kolme orientaatiota hanketoiminnassa, jotka olivat tiedonhankkija, informaatiolukutaidon ohjaaja ja tietokäytäntöjen kehittäjä. Tietokäytäntöjen kehittäminen koulutuksen ja työelämän yhteistyössä edellyttää sitä, että tiedonhankinnan, jakamisen ja osallistumisen orientaatiot ovat tunnistettuja ja ymmärrettyjä ja että niitä osataan valita ja muuntaa tilanteeseen ja kontekstiin sopiviksi. On tärkeää irtautua perinteisestä tiedonhankinnan orientaatiosta ja siirtyä uuteen tietomaisemaan, jossa tietoasiantuntijat kehittävät yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa tiedon jakamisen ja tuottamisen sekä osallistumisen orientaatioita. Uusia kehittämishaasteita ja -suuntia ovat tutkimukselliseen näyttöön perustuvan reflektiivisen toimintatavan edistäminen, yhteisopettajuus jaettuna asiantuntijuutena, työelämän informaatiolukutaidon kehittäminen sekä yhteisöjen tietokulttuurin kehittäminen. Tietoasiantuntijuuden kehittymisellä on puolestaan merkitystä ja vaikuttavuutta työelämän kehittämisessä. Kun uudet tietokäytännöt kiinnittyvät dynaamisiin tieto- ja oppimisympäristöihin, on mahdollista kehittää työ- ja tietokäytäntöjen lisäksi asiantuntijuutta ja asiantuntijayhteisöjä. Tällaista innovatiivista tietoyhteisöä voidaan tarkoituksellisesti hyödyntää työelämän ja alueen kehittämisessä.