« Il y a deux personnes absolument indispensables, en ce bas monde, disait-il. La sage-femme et le fossoyeur. L'une accueille, l'autre raccompagne. Entre les deux, les gens se débrouillent »
Un petit village à la dérive, quelque part...
Là-bas, rue Principale, les pompes funèbres « Edmond Ganglion & fils », en plein marasme, ne comptent plus que deux employés : Georges, un vieux de la vieille, un fossoyeur de la première heure, et Molo, un jeune homme sans expérience.
Ganglion s'angoisse, se ronge, et prie pour que les affaires reprennent. Georges patiente, et Molo rêvasse.
Un jour, un mort, enfin. Et l'espoir renaît...

Hiipuneessa kylässä sinnittelee enää hautaustoimisto ja sitä vastapäätä baari, jossa kahvikoneen rikkouduttua ei tarjoilla enää mitään muuta kuin isännän tislaamaa viinaa. Ennen niin kukoistavalla hautaustoimistolla ei ole ollut töitä pitkään aikaan, vaikka kylässä elää ainoastaan vanhuksia, mutta ikävä kyllä, he eivät kuole. Mutta sitten kun hautaustoimistolle olisi töitä, kaikki tuntuu menevän pieleen: kantajia ei ole tarpeeksi, ylenpalttiselle hautajaisaterialle ei tule muita kuin setä, täti, kirkkoherra ja suntio. Vainaja pitää haudata sukuhautaan jonkin toisen kunnan kirkkomaalle, mutta kukaan ei tiedä missä hautausmaa sijaitsee. Edmond Ganglion ja poika on hirtehinen kertomus, jota lukiessa tulee tunne, ettei elämää sittenkään pitäisi ottaa liian vakavasti. Egloffille ominaisesti elämän sattumanvaraisuus, harhaileminen ja itsekkyys ovat vahvasti läsnä.