Tutkimus koostuu neljästä vuosina 2004-2012 julkaistusta artikkelista ja yhdestä artikkelikäsikirjoituksesta. Kolmessa ensimmäisessä artikkelissa käsitellään kriittistä miestutkimusta ja sen suhdetta feministiseen teoriaan, mahdollisuuksista tuottaa tietoa mieheyden ja politiikan yhteen nivoutumisesta. Kriittisessä miestutkimuksessa miestä ja maskuliinisuutta ei oteta annettuna vaan erilaisia maskuliinisuuksia pyritään paikantamaan ja laittamaan kritiikin kautta liikenteeseen kiinnittämällä huomiota sukupuolittuneisiin käytäntöihin ja valtasuhteisiin.



Keskeisenä käsitteenä on hegemoninen maskuliinisuus, joka ymmärretään idealisoituna kuvana modernista yhteiskunnan mieskansalaisuudesta, johon miespoliitikot ovat pyrkineet samaistumaan performoimamalla mieheyttä luodakseen homososiaalisen liittosuhteen potentiaalisiin äänestäjiin.



Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa esitetään, että kriittinen miestutkimus on mahdollistunut valtio-opillisessa ajattelussa 2000-luvulla kahdesta syystä: (1) elinkeinorakenteen muutoksen myötä eli siirtymästä teolliseen tuotantoon perustuvasta kuriyhteiskunnasta jälkiteolliseen palveluihin ja informaatioteknologiaan perustuvaan kontrolliyhteiskuntaan, mikä ideologisessa ylärakenteessa ilmenee sukupuolieron ja -järjestyksen uudelleenneuvotteluna, hegemonisen maskuliinisuuden murtumana ja miesten moneutena, (2) koska feministinen liike ja naistutkimus ovat tehneet mahdolliseksi miehen ymmärtämisen sukupuolena luoden sellaista käsitteistöä, jolla miesten ja maskuliinisuuksien tutkiminen on tullut mahdolliseksi, asettaa ne diskurssiin ja objektivoida tiedon kohteeksi.



Tutkimuksen empiirisessä osuudessa väitän, että myöhäismodernissa jälkiteollisessa yhteiskunnassa hegemoninen maskuliinisuus on murtunut (ainakin) uudentyyppiseksi metroseksuaaliksi ylemmän keskiluokan mieheyden esittämiseksi (josta käytetään esimerkkinä Alexander Stubbia) ja toisaalta perinteisen, modernin, maskuliinisuuden performoinniksi, joka kuitenkin myöhäismodernissa yhteiskunnassa näyttäytyy protestimaskuliinisuutena (josta käytetään esimerkkinä Timo Soinia).