Miša katseli Moskovaa, näkyvissä olevaa valomerenä loistavaa valtatienpätkää. Pätkä loisti ja humisi.

– Sillä tavalla, kultaseni, Miša sanoi Moskovalle hiljaa, mutta selkeästi hengittäen samalla tupakansavua ja höyryä ulos, – teit sitten lopun taas yhdestä ihmisestä?! Teit lopun ja humiset silti? Humise pois vain... Mitä muutakaan voisit?

Tämä on kertomus Mišasta, joka suhtautuu asioihin intohimolla – myös liikennemerkkeihin, joita hänen yrityksensä valmistaa. Yllättäen Mišalle läheinen ihminen kuolee ja arki nyrjähtää sijoiltaan etsimään syitä ja merkitystä hautajaisjärjestelyjen ohessa.

Asfaltti vie lukijan keskellä moskovalaista arkea, sydämellisiä ihmiskohtaloita ja identiteetin muutosta. Takaumien sokkelo kattaa lähes kokonaisen elämän järkytyksineen ja iloisine sattumuksineen.