Pohjoisespanjalainen pyhiinveltajan maisema. Luostarinhiljaisuus. Seuraavassa hetkessä hälisevä tienvarsibaari, jossa humalaiset rekkakuskit nipistelevät tarjoilijatytön takamusta. Kilometristä toiseen jatkuva asvaltti, rumat teollisuusalueet, tyhjilleen jääneet rantahuvilat ja uhkaavanoloiset modernit tuulimyllyt ärsyttävät ja herättävät sitten filosofisia pohdintoja.

Kirjailija retkuuntuu vaelluksellaan ja kokee olevansa kummajainen, koska ei ole uskovainen. Mutta vaellus saa hänet pohtimaan historiaa, uskontoa, yhteiskuntaa. Ja täältä löytämäänsä pyhyyttä.

Kirjan jälkikirjoituksessa toimittaja ja Compostelan tien kulkija Suvi Ahola pohtii Rufinin kirjan herättämiä muistoja ja ajatuksia: millaista oli lähteä pohjoisesta ja maallistuneesta Suomesta kuukaudeksi kulkemaan 800 km katolisten pyhiinvaeltajien vuosituhantisia jälkiä? Miltä tuntui seesteisten maalaismaisemien ja teollisten laitakaupunkien vaihtelu ja miten lähelle pyhyyden kokemus ja tyhjyys tulevat vaeltajaa, jonka välittömin tuntemus on usein väsymys ja jalat rakoille hiertävät kengät. Ja miten kirjan lukeminen herättää muistoja paitsi mielessä myös ruumiissa ja innostaa suunnittelemaan seuraavaa matkaa.