Työelämän muutosta on viime vuosina pohdittu paljon niin mediassa kuin alan tutkimuksissakin. Työelämässä on todettu tapahtuneen runsaasti muutoksia niin myönteiseen kuin kielteiseenkin suuntaan. Esimerkiksi työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien on havaittu monessa mielessä parantuneen ja tehtäväkuvien tulleen mielenkiintoisemmiksi. Samalla kuitenkin hyvin monien kohdalla kiire on lisääntynyt ja työ uuvuttaa tekijänsä. Erityisen selkeäksi eroksi entiseen on nostettu työelämän lisääntynyt epävarmuus, joka näkyy jatkuvina muutoksina, määräaikaisten työsuhteiden lisääntymisenä ja irtisanomisina. Vaikka näitä kaikkia on työelämässä esiintynyt jo pitkään, uutta on se, että epävarmuutta ja epäjatkuvuutta ilmentäviä tekijöitä ollaan nostamassa ”normaalin” kategoriaan, esimerkiksi yt-neuvotteluista on tullut työnantajien tapa reagoida pieniinkin heilahduksiin. Työelämän jatkuviin muutoksiin ja epäjatkuvuuden normalisointiin liittyy kiinteästi oppiminen ja siihen kannustaminen. Oppimishaasteet työelämässä ovat lisääntyneet tehtäväkuvien laajentumisen ja jatkuvien työssä tapahtuvien muutosten myötä. Oppimista on lisännyt myös työurien muuttuminen pätkätyöputkiksi, jotka ovat korvanneet pitkät vakaat työurat yhden työnantajan palveluksessa. Tutkimuksessa tarkastellaan työelämän muutosta ja oppimisen asemaa siinä yleisellä tasolla ja kahdelta työpaikalta kerätyn, pääasiassa haastatteluista koostuvan, aineiston varassa. Toinen työpaikka on miesvaltainen teollisuusyritys, metallitehdas, ja toinen naisvaltainen säätiöpohjainen kuntoutuskeskus. Molemmilla työpaikoilla oli tutkimushetkellä meneillään työntekijöiden epävarmuuden kokemuksia lisäävä sopeuttamistilanne, eli lomautusuhka- tai irtisanomisuhkatilanne. Tutkimuksessa osoitetaan, miten oppimista, erityisesti työssä oppimista, voidaan tarkastella yhteiskunnallisena, eli sosiologisena ilmiönä ja sosiaalisena käytäntönä. Tällaisella tarkastelutavalla työssä oppimisesta paljastuu puolia, joista vaietaan niin aikuiskasvatuksen työssä oppimisen tutkimuksessa kuin positiivisessa oppimispuheessakin, eräänlaisessa oppimisdiskurssissa, joka on tyypillistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kriittisestä näkökulmasta tarkasteltuna tutkimuskirjallisuudessa usein tehtävä rinnastus niin sanotun hyvän työn ja oppimiseen kannustavan työn välillä osoittautuu erittäin kyseenalaiseksi yksinkertaistukseksi. Oppiminen voidaan nimittäin nähdä työntekijöihin kohdistuvaksi hellittämättömäksi vaatimukseksi, pakoksi, joka näyttäytyy työn menettämisen vaihtoehtona. Samoin oppimisvaatimukset aiheuttavat työntekijöille korvaamattomia ylitöitä, koska tehokkuuden nimissä työssä tapahtuvan oppimisen tosiasiallisia mahdollisuuksia rationalisoidaan pois samalla, kun jatkuvan oppimisen välttämättömyyttä korostetaan yhä ponnekkaammin. Oppiminen on niin ikään erilaisten intressikamppailujen kohde ja väline. Työntekijät kilpailevat työn kentällä oppimismahdollisuuksista ja oppimalla. He kamppailevat työnantajan kanssa oppimisen mahdollisuuksista, kohtuullisiksi ajateltavissa olevista määristä ja oppimisen suunnista. Työntekijöiden työssä jaksamisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, etteivät työssä oppimisen mahdollisuudet muodostu rajattomiksi. Niin ikään työntekijöille on tärkeää voida oppia sellaisia asioita, joista on heille hyötyä muun muassa nykyisen työpaikan säilyttämisessä ja ylipäänsä työpaikoista käytävissä kilpailuissa. Kilpailut ja kamppailut, eräänlaiset työpaikkapelit, ovat olennainen osa epävarmuuden sävyttämää työelämää. Sopeuttamistilanteessa työntekijät kuvaavat itsensä ns. hyväksi tyypiksi, joka määrittyy muutosmyönteiseksi, lojaaliksi, oppimiskykyiseksi, koulutushaluiseksi, yhteistyökykyiseksi, tyytyväiseksi työhön ja työnantajaan, työpaikan tulevaisuudelle tärkeiden tehtävien taitajaksi, terveeksi ja työssä jaksavaksi. Samalla työntekijät tekevät kuitenkin myös vertailuja toisiin työntekijöihin kuvaten nämä epäedullisesti suhteessa edellä esitettyihin tekijöihin. Keskinäinen kilpailu on kovaa, koska työpaikkapelissä kamppaillaan työllisenä pysymisestä. Epävarmassa tilanteessa työntekijät ilmentävät vahvasti lojaalisuutta työnantajaa kohtaan ja pyrkivät haastamaan työnantajaa edelleen sitoutumaan työntekijään. Tällainen molemminpuolinen lojaalisuus ja sitoutuminen ovat pitkään olleet keskeisiä perusperiaatteita suomalaisessa työelämässä. Työntekijät kuitenkin tiedostavat, että työelämän pelisäännöt ovat muuttuneet ja lojaalisuuden osoittaminen ei enää välttämättä auta työntekijää pärjäämään työpaikoista käytävässä kilpailussa. Vahvoista historian kuluessa muodostuneista toimintamalleista on kuitenkin vaikeaa irtautua, vaikka työntekijät toisaalta kuvaavatkin lojaalisuutta ”vanhojen jäärien” ominaisuudeksi. Työntekijät tietävät, että uudenlaisessa työelämän pelissä on syytä kaikin keinoin ilmentää erityisesti muutosmyönteisyyttä ja oppimishalua sekä muita hyvän tyypin ominaisuuksia. On myös tärkeää puhua oppimisesta myönteisessä sävyssä. Hyvä tyyppi on kuitenkin kaukainen ja epäkoherentti kuva, johon työntekijöiden on vaikea samaistua. Tämä johtuu osin siitä, että arvokkaiksi mielletyt ominaisuudet ja toimintatavat ovat keskenään ristiriitaisia ja uudet vaatimukset rikkovat perinteistä sitoutumisen ja lojaalisuuden periaatetta vastaan. Näistä ristiriitojen kokemuksista sekä siitä, että muutosprosessien keskellä työelämän pelisäännöt ovat työntekijöiltä hukassa, aiheutuu ahdistusta ja tunne siitä, että työn tekemisen mielekkyys ja ”järki” ovat kadoksissa. Työn tekemisen mielekkyyttä olisi mahdollista lisätä tukemalla työntekijöiden mahdollisuuksia työssä, eli palkkatyösuhteessa ja työajalla tapahtuvaan oppimiseen esimerkiksi työn organisointia ja johtamista kehittämällä. Jotta työpaikkojen tuottavuus ja työntekijöiden kokema työn tekemisen mielekkyys saataisiin kohentumaan, tulisi työn organisoinnin ja työssä oppimisen tukemisen keinoin lisätä työhön tosiasiallisia oppimisen mahdollisuuksia, jotka on suunnattu ja mitoitettu oikein. Näin aikaan saatua oppimista tulisi koulutusjärjestelmän piirissä entistä tehokkaammin sertifioida (tunnistaa ja tunnustaa esimerkiksi tutkinnoin), jotta työntekijöiden ei tarvitsisi työelämän peleissä pärjätäkseen kamppailla työn ja työssä oppimisen kentän lisäksi erillisellä tutkintokoulutuksen kentällä.
