Vapautunut katsoja kokoaa yhteen viisi vuosina 2004–2008 pidettyä esitelmää, jotka kaikki käsittelevät kysymystä taiteesta ja politiikasta ja erityisesti katsojan asemasta. Katsojan osa on Platonista Guy Debordiin asti tuomittu passiivisuutensa tähden. Näin ajattelee sekä antiikin filosofi, joka haluaa sijoittaa jokaisen hyvässä järjestyksessä omalle paikalleen yhteiskunnassa, että vallankumouksellinen, joka haluaa repiä alistetut massat irti illuusioista, jotka pitävät ne alisteisessa asemassaan. Katsoja on siis opetettava näkemään ja hänestä on muokattava toimija.
Rancière haastaa kirjassaan tämän ajatuskulun osoittamalla, ettei katsominen ole ajatteluun, tietoon tai toimintaan nähden jotakin alempiarvoista, tylsistyttävää ja passivoivaa. Päinvastoin, katsominen on toimintaa – katsoja havainnoi, tekee valintoja, vertailee ja tulkitsee. Katsojan vapautuminen merkitsee sitä, että vahvistetaan katsojan kykyä nähdä se, mitä hän näkee, ja ymmärtää, mitä siitä ajatella ja mitä sillä tehdä.
Vakiintuneiden vastakkainasettelujen – toimijan ja katsojan, aktiivisen ja passiivisen, opettajan ja oppilaan – kyseenalaistaminen liittyykin Rancièren ajattelussa kysymykseen siitä, kenellä on oikeus toimintaan, tulkintaan ja puheeseen, ja keiden osa on jäädä mykiksi ja passiivisiksi. Jos politiikka on ensi sijassa äänen antamista nimettömille ja näkymättömille, taiteella on poliittista kantavuutta siksi, että myös siinä on kyse erimielisyydestä ja kamppailusta sen suhteen, mitä voidaan nähdä ja mikä jää näkymättömiin, mitä nähdystä voidaan sanoa ja ajatella ja kenen on mahdollista osallistua näiden rajojen määrittelyyn. Taide voi piirtää uudelleen havaittavissa olevan maailman ääriviivat – mutta vain sillä ehdolla, ettei sen merkitystä sen paremmin kuin vaikutuksiakaan lyödä ennalta lukkoon.
Kirja on tärkeä avaus maamme nykyisessä kulttuuripoliittisessa ilmastossa, jossa taide nähdään usein lähinnä elinympäristön viihtyvyyttä tai elämänlaatua parantavana ilmiönä tai siihen suhtaudutaan suorastaan vihamielisesti. Usko taiteen poliittisiin mahdollisuuksiin on syystäkin koetuksella. Vapautunut katsoja tarjoaa uuden tulokulman keskusteluun taiteen ja politiikan suhteesta, poliittisen taiteen mahdollisuuksista ja siitä, mitä taiteen politiikka voisi olla.
Jacques Rancière (s. 1940) on merkittävimpiä europpalaisia nykyesteetikkoja ja politiikan filosofeja. Hän on kirjoittanut myös esimerkiksi aatehistoriasta, pedagogiikasta ja ihmisoikeuksista. Alkuteos Le spectateur émancipé ilmestyi vuonna 2008.
