Millainen kertomus syntyy, kun sanat ja valokuvat rakentavat omaa tarinaansa samasta aiheesta? Syntyykö silloin tulkintakokonaisuus, jossa entisyystuuli puhaltaa keskellä uutta läsnäoloa? Tarkoittaako tuo olemishenkäys myös kansallista tilintekoa? Kuka on käymässä elämisrippiään ja kenen kanssa? Kun aikaikkuna avautuu, lukija saa tilaisuuden silmätä 1930-luvun suomalaisuusytimeen. Ilmalaiva halkoi taivasta kuin teknistyneen tulevaisuuden tunnuskuvana. Urheilijat matkasivat laivalla Berliiniin. Olavi Paavolainen kirjoitti haltioituneista kauneusnäyistään. Eino Sormunen ja Lauri Pohjanpää tutkistelivat kulttuurin olemusta. Gastronomiassa pohdiskeltiin isänmaallisen keittiön merkitystä. Sirkka Sari ja hotelli Aulanko olivat ratkaisevassa osassa kansakunnan käännekohdassa. Silloin oli jakamattoman Suomen viimeinen suvi. Kaikki tiet eivät suinkaan vie Roomaan. Ne johtavat Savoon. Kuopion, Varkauden ja Savonlinnan keskinäisyys muotoilee kulkukolminaisuuden, jonka osia liittää toisiinsa vesi. Se on Mare Nostrum, meidän meremme: Suur-Saimaa eli Savonmeri. Siellä sijaitsee kotiseutu, verraton Varkaus. Eikä savolainen ole siitä suotta ylpeä. Teoksessa on 42 ilmaisuvoimaista valokuvaa. Aikaikkunasta avautuu senkaltainen olemismaisema, jossa entisyys ja nykyisyys leikkaavat toinen toistaan: olleisuus ulottuu läsnäoloon, ja nykyhetki kurottautuu menneisyyden puoleen. Syntyy ajattomuuden hetki, dosentti Matti Itkonen kuvailee.