Ismo Hölttö valokuvasi 1960-luvun Helsinkiä ja helsinkiläisiä ikuistaen muutosten ja myllerrysten vuosikymmenen arjen tasolla. Höltön valokuvissa lukija kohtaa silmästä silmään suuren joukon lähimenneisyyden helsinkiläisiä, joiden taustalla häämötti jo osittain kadonneita maisemia. Kuvat herättivät nostalgiaa, muistoja ja uteliaisuuden tietää, keitä kuvien ihmiset ovat ja millaista heidän elämänsä oli.

Tekstit suomeksi ja englanniksi.

Ismo Hölttö (s. 1940) tunnetaan yhtenä Suomen kautta aikojen merkittävimmistä valokuvaajista. Höltön keskeinen tuotanto ajoittuu 1960-luvulle, jolloin hän loi kattavan henkilökuvasarjan ihmisistä kaupungissa ja maaseudulla. Höltön kuvia arvostettiin jo niiden syntyaikana, ja tänä päivänä hänen "suomalaista peruskokoelmaansa" verrataan maailmalla valokuvahistorian tunnetuimpien tekijöiden töihin. Ismo Hölttö tallensi valtaosan 1960-luvun tuotannostaan kotikaupungissaan Helsingissä. Materiaali sisältää lukuisia aiemmin julkaisemattomia valokuvia, jotka käsillä olevassa kirjassa tulevat vihdoin ansaitusti esille. Kirjan maailmaa ei enää ole olemassa, mutta kuvien synnyttämän kaihon ja nostalgian taustalla Hölttö kuitenkin toteuttaa dokumentaristin tärkeintä tehtävää ja näyttää meille keitä olimme ennen. Samalla hän auttaa ymmärtämään, keitä me olemme nyt.

Ismo Hölttö (b. 1940) is considered one of the most outstanding Finnish photographers of all time. Hölttö shot the main body of his artistic work in the 1960s when he undertook a project photographing a diversity of Finnish people in authentic settings during an era of major social transition. Hölttö received recognition for his portraits already when they were first published, and today his work is compared with that of the best-known names in the history of photography. The vast majority of Ismo Hölttö's photographs were taken in his hometown, Helsinki. This book includes a large number of previously unpublished images which are finally and deservedly brought to the forefront. The world captured by Ismo Hölttö no longer exists. However, behind the nostalgia called forth by these images, Hölttö accomplishes the most important task of a documentarian: he shows us who we used to be. At the same time, he helps us to understand who we are now.