Palkitun lyyrikon runous hakeutuu hälinän keskeltä intohimoisen hiljaisuuden alkulähteille.

Kieli roikkuu, pitempänä kuin tappajakoiran
läähätys.
              Aivan niin,
on runoutta siksi ettemme jäisi
hampaisiin.

Mestarirunoilija Ilpo Tiihonen (s. 1950) on julkaissut paitsi loistavia runoteoksia, kirjoittanut myös teatteri- ja televisionäytelmiä sekä kuunnelmia. Lisäksi hän on suomentanut esimerkiksi runoja ja lastenkirjallisuutta.

Ilpo Tiihonen (1950–2021) oli Suomen tunnetuimpia ja rakastetuimpia runoilijoita, jonka runoissa on valloittavaa riimittelyä, huumoria, viisautta ja lämpöä. Tiihosen esikoisteos Sarkunmäen palo ilmestyi 1975 ja seuraavana vuonna julkaistiin hänen ensimmäinen näytelmänsä Pihapuu, jota esitettiin Kom-teatterissa. Tiihosen viimeiseksi runokokoelmaksi jäi Jumalan sumu 2009. Lisäksi Tiihonen kirjoitti teatteri- ja televisionäytelmiä sekä kuunnelmia ja suomensi muun muassa lastenkirjallisuutta ja runoutta. Vuosituhannen vaihteessa Tiihonen julkaisi runojaan yksissä kansissa kokoelmassa Lyhyt oodi kaikelle, valitut runot 1975–2000. Tiihonen sai lukuisia palkintoja, kuten Valtion kirjallisuuspalkinnon (1981), Kalevi Jäntin palkinnon (1982), Eino Leinon palkinnon (1991), Einari Vuorela -runopalkinnon (1997), Kirjallisuuden valtionpalkinnon (2005), Savonia-palkinnon (2005), Tanssiva karhu -palkinnon (2005) ja Pro Finlandia -mitalin (2005). Vuonna 2012 Tiihoselle myönnettiin taiteilijaeläke.