Olen tutkinut viiden opettajan sekä kouluterveydenhoitajan ja koulukuraattorin käsityksiä oppimisen, kasvamisen ja kasvattamisen mahdollisuuksista koulun arjessa. Aineistona on ollut haastateltavien elämäkertatarinoita. Tutkimukseeni on vaikuttanut oma kokemukseni opettajana, sillä olen työskennellyt luokanopettajana vuodesta 1985 alkaen. Elämäkertahaastattelut on analysoitu sisällönanalyysimenetelmällä. Työni perustuu oppimiskäsitykselle, joka on peräisin oppipoika ja mestari -asetelmasta. Opimisessa on merkittävää se, että lapsi kasvaa yhteisön jäseneksi. Keskeisenä käsitteenä on situaatiotekijä, joka kuvaa henkilön taustaa ja nykytilannetta. Oppilaan kohtaamista koulussa on kolmella tasolla: opettaja ja ammattikasvattaja, kouluyhteisö sekä yhteiskunta.
Tutkimukseni ongelma on: Miten opettajat/kasvattajat kuvaavat tarinoissaan oppilaan kohtaamista, siihen liittyvää ammatillista kasvuaan sekä oppilaan yksilöllisen oppimisen mahdollisuuksia?
Tutkimukseni tulokset liityttyvät haastateltavien käsityksiin oppimisen ja kasvatuksen mahdollisuuksiin koulussa. Opettajan/kasvattajan mahdollistamia oppimista edistäviä rakennetekijöitä ovat lapsen tasapainoisuuden saavuttaminen, tunne-elämän eheytyminen, taideopiskelu, lahjakkuuden huomioiminen, itsenäinen ohjattu työskentely ja motivoivat valintatilanteet opiskelussa. Lisäksi koulussa oppiminen paranee, kun ohjataan ja tuetaan yksilölliseen tulostasoon. Opettajien ja kasvattajien käsitysten mukaan kasvattamiseen vaikuttavia tekijöitä ovat: opettajan herkkyys huomioida yksilö, ihmissuhteen ja tunnesiteen syntyminen kasvattajan ja kavatettavan välille "isällisin ottein" tai "äidin keinoin". Haastateltavien mukaan kasvatus vaatii oppilaan kannustamista, huumoria, runsasta keskustelua luokassa sekä oppilaalle mahdollisuutta puhua kuraattorille, terveydenhoitajalle ja opettajalle. Kasvaminen ja oman minuuden kehittyminen edellyttää vuoropuhelua. Oman urani kokemuksen perusteella näen, että opettaja tarvitsee oppilaan kohtaamisessa työyhteisön tukea sekä moniammatillista yhteistyötä. Tutkimukseni mukaan opettaja pystyy kohtaamaan oppilaan koulusituaatiossa ja kohtaaminen auttaa lapsen kehittymistä. Haastateltavien mukaan oppilaan kohtaaminen koulun tasolla opetusjärjestelyissä edellyttää yksilöllistä tavoiteasettelua ja monipuolisia opetusmenelmiä. Koulun tasolla oppilaan kohtaamista tukee moniammatillinen yhteistyö. Oppilaan elämän pulmatilanteissa tehdään yhteistyötä perheen kanssa. Kouluissa toimii oppilashuoltoryhmiä ja ammattikasvattaja voi opettajan kanssa ratkaista ongelmia. Terveydenhoitaja ja kuraattori käyttävät työssään kontaktiverkostoa.
Ammatilliseen kasvuun vaikuttavat: perhe, lapsuus, ikä, oma henkinen kehitys, vaihtoehtopedagogiikka, koulukokeilu, opiskelu, moniammatillinen ja kollegiaalinen yhteistyö. Ammatillista kasvua suuntaa pyrkimys auttaa ja luoda kontakteja oppilaaseen. Kasvattajan ja opettajan on työ edellyttää omien tunteiden työstämistä. Yhteiskunnan postmodernit muutostilanteet näkyvät mm. lasten levottomana käyttäytymisenä, rajojen puuttumisena ja pienen lapsen liian suurena vastuuna. Pakolaisoppilaiden sijoittaminen, erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integraatio, perheiden auttaminen sekä erityisopetus vaativat resurssointia. Tutkimusaineiston tarinoissa esiintyy myös ammattikasvattajan ja opettajan oman ammatullisen minäkuvan muodostumisen aineksia. Tutkimukseni tuo kasvatuksen ja oppimisen tutkimukseen opettajan ja ammattikasvattajan äänen. Myös oma roolini tutkivana opettajana, joka toimii luokanopettajana, on erilainen näkökulma kasvatuksen tutkimiseen. Tutkimukseni tuloksena voin edelleen todeta, että oppilaan ja opettajan ihmisuhteen korostuminen on tärkeä näkökulma tulevaan koulun kehittämiseen. Näen että työni perusteella opettajien ja kasvattajien yksilöllisyys on merkittävää ja se pitäisi myös huomioida opettajien koulutuksessa.
Käytännössä työni tärkein merkitys on siinä, että mikäli koulun kasvatustehtävää ja yksilön identiteetin kasvua pidetään tärkeänä, on opettajalla ja kasvattajalla oltava aikaa ja ammattitaitoa oppilaan kohtaamiseen. Opetustyön resursseja tulee suunnata niin että opettaja saa tilaisuuden keskustella oppilaan kanssa opetusjakson aikana. Työni tuloksia voidaan myös käyttää opettajan täydennyskoulutuksessa, kun pohditaan opettajan työn välineitä ja myönteistä oppimisympäristöä. Tästä olisi mielekäs jatkaa tutkimalla opettajan ja oppilaan kohtaamista lapsen ja nuoren näkökulmasta ja ottaa analysoitavaksi heidän kertomiaan tarinoita. Kiinnostavaa on se, kokeeko lapsi, että hän tulee kuulluksi koulun arjessa. Myös opettajien tarnoiden tutkiminen eri näkökulmista on jatkossa kiintoisaa ja kertoo siitä, miten kukin opettaja on sisäistänyt koulun tavoitteet tai miten kukin kasvattaja pyrkii tulevia kansalaisia kasvattamaan ja opastamaan.
