Onko kuoleman jälkeen elämää? Voisiko kuolemanjälkeinen elämä olla totta? Spiritualistit väittävät, että kuoleman jälkeen sielu jatkaa olemassaoloaan yksilöllisenä henkenä, sieluna tai persoonana. Se voi välittömästi kuoltuaan tiedostaa itsensä. Tätä spiritualismi yrittää todistaa meedioiden eli oletettamiensa henkien välittäjien avulla.
Tämä aatehistoriallinen tutkimus tarkastelee spiritualismin muotoutumista Suomessa 1850-luvulta alkaen aina nykypäivään asti. Primaarikirjallisuuden lisäksi tutkimustietoa on, soveltuvin osin, täydennetty muihin lähteisiin kuten mm. aikalaislehtiin perustuvalla tiedolla. Samoin niin sanottu sisäpiirin kirjoittama spiritualistinen kirjallisuus muodostaa merkittävän lähdeaineiston tälle työlle.
Suomen Spiritualistinen Seura on perustettu vuonna 1946. Seuran perustaja ja sen ensimmäinen puheenjohtaja oli kirjailija ja kääntäjä Helmi Krohn. Hän toi spiritualistisen toimintaidean Suomeen Englannista sekä suomensi englantilaista ja pohjoismaista spiritualistista kirjallisuutta 1920-luvulta lähtien. Tämä tutkimus on ajankohtainen katsaus aiheeseen. Suomessa spiritualismia on tutkittu hyvin vähän. Vain Eila Hämelin on julkaissut aiemmin suppean tutkielman Nykyinen spiritismi, 1968.
Suomessa spiritualismi on elämänkatsomus, ei uskonto, tosin vähemmistö jäsenistä käsittää sen uskonnoksi. Osa suomalaisista spiritualisteista käsittää sen myös elämäntavaksi. Koska aatehistoriallisesti tarkasteltuna spiritualismi on kuitenkin uskonto, tässä tutkimuksessa sitä on myös tarkasteltu uskontona. Suomalainen spiritualismi on spiritualistiselta filosofialtaan The Spiritualists' National Unionin, mukaista spiritualismia ilman spiritualistista kirkkolaitosta.
Suomalainen spiritualismi on lähinnä angloamerikkalaista spiritualismia. Angloamerikkalainen eli englantilais- ja amerikkalaisperäinen spiritualismi oli kansanomaista ja kokeilevaa spiritualismia, siinä missä Allan Kardecin kokoama spiritistinen oppi eli spiritismi, suomeksi henkioppi, oli tieteelliseksi aiottu selitysyritys spiritualistisina pidetyille ilmiöille.
Myös modernit spiritualistit muotoilivat omat spiritualistiset filosofiansa mutta he eivät pyrkineet määrittelemään kaikkialla sellaisenaan sovellettavissa olevaa spiritualismia kuten Kardecin kannattajat. Kyseessä oli kansanliike, joka luonteestaan johtuen sai moninaisia muotoja.
Monografia käsittelee tunnustuksellista ja järjestäytynyttä spiritualismia; ei spiritismipeliä.
Conclusions are also available in English (p. 240-244).
