Tutkimuksessa tarkastellaan kansantalouksien ekotehokkuuden mittaamista. Ekotehokkuus -ajattelu, joka yhdistää taloudellisen ja ekologisen tehokkuuden käsitteet, on 1990-luvulla noussut esiin lupaavana kestävää kehitystä edistävänä ja konkretisoivana ympäristöpoliittisena käsitteenä. Tutkimuksen teoriaosa kokoaa ekotehokkuus -ajatteluun liittyvät teoriat ja käsitteet osaksi laajempaa kestävän kehityksen tutkimusta ja nivoo yhdeksi kokonaisuudeksi ekotehokkuusanalyyseissä käytettävän teoriapohjan.
Tutkimuksen empiirisessä osassa tarkastellaan Suomen ekotehokkuuden kehitystä yhteensä viiden eri ekotehokuusindikaattorin avulla vuosina 1960-2000. Ekotehokkuuden nimittäjinä ekotehokkuusyhtälöissä on materiaalien välitön käyttö taloudessa, joka kuvaa ympäristöpaineiden suuruutta ja jota kuvaa DMF-indikaattori. Ekotehokkuusyhtälöiden osoittajana on tuotettu hyvinvointi, jonka mittaaminen ei aina ole ongelmatonta. Kansantalouden tuotosta ja sen luomaa hyvinvointia voidaan kuvata mm. BKT, EDP1, ISEW, HDI ja SBM -mittareilla. Näistä talouden kestävä hyöty -mittari (Sustainable net Benefit Measure of production, SBM) on tässä tutkimuksessa kehittetty uusi tuotetun kokonaishyvinvoinnin mittari. Eri hyvinvointimittarit ja niiden perusteella johdetut ekotehokkuusindikaattorit kuvaavat talouden ekotehokkuutta eri näkökulmista. Tutkimuksessa painotetaankin eri mittareiden yhtäaikaisen käytön tarvetta oikean kokonaiskuvan saamiseksi
Ekotehokkuus 6 -mittarin (SBM/DMF) menneseen kehitykseen perustuvan skenaarion mukaan Factor 4 -tavoite saavutettaisiin Suomessa vuoteen 2025 mennessä. Sen sijaan ekotehokkuus 2 mittarin (EDP1/DMF) skenaarion mukaan vain puolet tästä tavoitteesta saavutettaisiin. Muut ekotehokkuusmittarit eivät ennusta läheskään näin positiivista kehitystä. Ekotehokkuusmittari 6n taustalla on asukkaiden määrään suhteutetun materiaalien kulutuksen väheneminen ja ympäristöongelmien, kuten merkittävimpien päästöjen väheneminen. Suomessa näyttääkin olevan käyttämätöntä potentiaalia saavuttaa ympäristöpoliittiset Factor -tavoitteet.
Tutkimus vastaa tutkimuksessa ja julkisuudessa usein esitettyyn tarpeeseen kehittää kestävän kehityksen määrälliseen arviointiin perustuvia mittareita. Tutkimus soveltaa ekotehokkuusajattelua ensimmäistä kertaa kansantalouden tasolla ja analysoi todellista Suomessa tapahtunutta kehitystä 40 vuoden ajalta. Tässä suhteessa tutkimus on ensimmäinen laatuaan niin Suomessa kuin koko maailmassakin. Tutkimus tarjoaa virikkeita ja aineksia niin ekotehokkuuden arviointimenetelmien kehittämiselle ja alan teoreettiselle tutkimukselle kuin myös kestävää kehitystä edistäville politiikkatoimille