Vuoden 2009 nobelisti kuvaa nuoren miehen selviytymistaistelua Stalinin vankileirillä intiimisti, kuin ihon alta

17-vuotias romaniansaksalainen Leo Auberg lähetetään neuvostoliittolaiselle pakkotyöleirille sodan lopulla, puna-armeijan vallattua Romanian. Viisi vuotta hän lapioi hiiltä kemiantehtaan kellarissa. Konkreettiset havainnot - suolaheinän sitkeys, hiililapion sydämen muoto - pitävät elämässä kiinni, kun nälkä on viedä voiton.

Leirillä onnelliset muistot perheestä merkitsevät paljon, mutta vapautumisen jälkeen Leo etääntyy läheisistään, kun omille kokemuksille ei löydy enää sanoja. Lopulta kuitenkin juuri sanoista tulee Leon voimakkain ravinto ja syvin pelastus.

Romaani pohjautuu Müllerin ystävän runoilija Oskar Pastiorin vaiheisiin.