Eurooppalaisten uhkakuvien painopiste on kylmän sodan jälkeen siirtynyt kohti kulttuurisia, etnisiä ja sosiaalis-taloudellisia vastakkainasetteluja. Perinteinen viholliskuva on korvautunut Euroopan sisäistä turvallisuutta horjuttavilla uhkakuvilla, joihin lukeutuu pelko hallitsemattomasta muuttoliikkeestä Euroopan unionin alueelle. Myös maahanmuuttajien integraatioon liittyy yhteiskuntarauhaa haastavia kysymyksiä. Valtaväestön puolelta esiintyvä rasismi ja maahanmuuttajien syrjäytyminen muodostavat omalta osaltaan yhdentyvän ja rajattoman Euroopan sisälle uudenlaisia näkymättömiä rajoja.

Euroopan unionin laajentumispolitiikasta riippuu, miten lähialueilta unionin alueelle suuntautuva muuttoliike kehittyy. Entisen Neuvostoliiton aluetta sekä Keski- ja Itä-Eurooppaa leimaa tilanne, jossa aikaisempi liikkumattomuus on muuttunut liikkuvuudeksi ja kauttakuluksi maasta toiseen. 'Pohjoisen' ja 'etelän' elintasokuilun kasvu Välimeren alueella on nostattanut Euroopan huolestuneisuutta alueen epävakaista kehitystä kohtaan, mitä lisäävät alueen pitkäaikaisten konfliktien jakautuminen. Euroopan unionin jäsenmaat ovat yhä useammin ristiriitaisen tilanteen edessä: toisaalta liikkuvuutta halutaan lisätä unionin lähialueilla, jotta työvoiman saanti helpottuisi, toisaalta taas kontrollia pyritään lisäämään etenkin unionin ulkorajoilla, jotta ns. ei-toivottujen muuttajien määrää voitaisiin hallita.