Henrik Lättiläisen Liivinmaan kronikka (Heinrici Chronicon Livoniae) valottaa Suomen lähialueiden keskiajan historiaa vuosina 1184-1227, jolloin saksalaiset käännyttivät nykyisen Latvian ja Viron alueilla asuneita kansoja kristinuskoon. Siinä kuvataan kristittyjen ja ei-kristittyjen kohtaamista, heidän välisiä konfliktejaan ja alkuperäisväestön asteittaista taipumista uuteen uskontoon ja yhteiskuntajärjestykseen. Saksalaisvallan vakiinnuttamista vaikeutti paitsi alueiden kansojen sitkeä vastarinta myös niin venäläisten, tanskalaisten kuin ruotsalaistenkin valtapyrkimykset alueella. Kristinuskon tulo loi alueen kansojen sisäisiin ja keskinäisiin suhteisiin uusia jännitteitä, ja välejä selviteltiin alituisilla ryöstö- ja hävitysretkillä. Kronikoitsija Henrik Lättiläinen kuvaa näitä tapahtumia osin silminäkijänä, osin kuulemansa perusteella. Varhainen käännytystoiminta alkoi Väinäjoen rannalla sijaitsevasta Ykskylästä. Myöhemmin piispa Albert siirsi keskuksen alemmas Väinäjoelle, paikalle, jonne perustettiin Riian kaupunki v. 1201. Riian tuomiokirkko ja koko Liivinmaa omistettiin Pyhän Neitsyt Marian suojelukseen. Piispa Albert, joka sai paavin julistamaan Liivinmaan ristiretken samanarvoiseksi Pyhän Maan ristiretken kanssa, kävi usein Saksassa värväämässä ristiretkeläisiä puolustamaan nuorta Liivinmaan kirkkoa ja levittämään kristinuskoa. V. 1202 tätä tarkoitusta varten perustettiin myös Kalparitareiden veljeskunta, joka sai hallintaansa kolmanneksen valloitetuista alueista. Liiviläisten ja lättiläisten kastamisen jälkeen saksalaiset laajensivat toimintaansa Viroon, jonne lähetettyjen pappien joukossa oli mm. suomalainen Pietari Kaukovalta. Tanskalaiset olivat jo ottamassa Viron pohjoisosia hallintaansa ja rakensivat linnan, jonka ympärille kasvoi myöhemmin Revalin kaupunki (nyk. Tallinna). Vuosina 1225-1226 paavin legaatti Wilhelm Modenalainen kävi selvittelemässä saksalaisten ja tanskalaisten välisiä eturistiriitoja ja vakiinnuttamassa kirkon asemaa. Kronikka päättyy Saarenmaan valtaukseen talvella 1227.