Isa Viita havahtuu huoneessa, jossa on vaaleanvihreät seinät ja vaikea hengittää. Häntä vastapäätä istuu mies, joka haluaa kuulla kaiken, haluaa että Isa aloittaa alusta. Mitä on tapahtunut nuorelle naiselle, jota sanat ovat aina paenneet? Mitä on tapahtunut vanhemmille, joiden tytär on lääkäreiden mukaan normaali ja älykäs, mutta johon ei saa yhteyttä, joka kavahtaa kosketusta, joka ei puhu?

Tänään Isa täyttää neljä vuotta, maan peittää ensilumi, ja Hannele saattaa hetkeksi unohtaa Isasta kumpuavan hiljaisuuden, ne muutamat sanat joiden avulla heidän tuli päästä sisälle tytön mieleen ja maailmaan, sanat joita tämä toisti samoilla äänenpainoilla uudestaan ja uudestaan, antaen niille aina vain uusia merkityksiä. Sade. Perhonen. Nukkuu. Veli.

Isan lapsuus pienessä pohjoisessa kylässä on ollut turvallinen. Isalla on isoveli Kai, paras ystävä Eeva, isä joka osaa lohduttaa ja äiti joka kertoo säkenöiviä tarinoita Isabelista, rohkeasta ja omapäisestä isoisoäidistä. Mutta sitten jotakin tapahtuu, jokin menee vikaan, ihan kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää. Isa ajautuu kierteeseen, pinnan alle, missä hiljaisuus ei enää tunnu elvyttävältä, virtaavalta vedeltä, vaan vie mennessään aina pohjaan saakka.

Helmi Kekkosen kolmas teos Suojaton kertoo vangitsevan ja herkkävireisen tarinan tytöstä, jota ympäröi hiljaisuus sanoja täynnä olevan, meluisan maailman keskellä. Mitä tapahtuu Isalle kun hän lähtee vaaleanvihreästä huoneesta, kun hän palaa alkuun? Tulevatko sanat, tarvitseeko niiden tulla?