Teknologiset parannukset kirurgiassa, kehittyneet anestesia-aineet ja -tekniikat sekä postoperatiivisen hoidon kehitys erityisesti leikkauksen jälkeisen kivun lievityksessä ovat mahdollistaneet aiempaa lyhyemmän sairaalassaolon. Toimenpiteen jälkeen potilas kotiutuu entistä aikaisemmin ja toipuu sairaalan ulkopuolella, yleensä kotona. Lyhentyneiden hoitojaksojen vuoksi vastuu valmistautumisesta ja toimenpiteen jälkeisestä hoidosta on siirtynyt potilaalle itselleen, hänen perheelleen ja jossain määrin myös avoterveydenhuollolle. Kirurgisessa hoidossa potilaan ja perheen rooli on lyhentyneestä sairaalassaoloajasta ja teknologian kehityksestä johtuen muuttunut. Hoitokäytännön muutos on merkinnyt potilaan tiedon tarpeen, itsehoitovaatimusten ja vastuun lisääntymistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, miten potilaan ohjaus päiväkirurgisessa hoitotyössä toteutuu potilaan ja hänen perheenjäsenensä näkökulmasta, minkälaista ohjausta potilas ja perheenjäsen ovat mielestään saaneet potilaan hoidosta sairaalassa ja kotihoidosta, miten potilas ohjauksen avulla selviytyy perheenjäsenen avustamana hoidosta kotona ja miten potilas mielestään toipuu päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää alustava päiväkirurgisen hoitotyön malli, jonka avulla jäsennetään ja selkiytetään päiväkirurgisen hoitotyön käsitteet ja niiden väliset suhteet. Tässä tutkimuksessa kehitettyä mallia voidaan pitää alustavana mallina, jonka mielenkiinnon kohteena on päiväkirurgisen potilaan ohjaus. Tutkimukseen osallistui 173 potilasta ja 161 perheenjäsentä vastaamalla kyselylomakkeissa esitettyihin kysymyksiin noin viikon kuluttua polviniveltähystyksen jälkeen. Tutkimustulosten mukaan päiväkirurginen potilas sai tavallisesti aikaisintaan viikkoa ennen sairaalaan menoaan kirjalliset ohjeet siitä, miten polviniveltähystykseen tulee valmistautua. Päiväkirurgisen potilaan ja hoitohenkilökunnan väliset keskustelut olivat tavoitteellisia ohjaustilanteita, joissa potilas sai hoitoonsa liittyvää tietoa. Yleensä ohjaustilanteissa keskusteltiin polven sairaudesta, hoidosta ja kotihoitoon liittyvistä ohjeista. Ohjauksessa korostui toimenpiteen jälkeisen kotihoidon osuus. Ensimmäistä kertaa tähystyksessä olleiden, yli 65-vuotiaiden ja vähemmän koulutettujen ohjaus oli vähäisempää kuin muiden potilaiden. Kotiutuessaan päiväkirurginen potilas tunsi olonsa turvalliseksi. Perheenjäsen oli lähes aina saattajana ja potilaan seurana toimenpiteen jälkeisen vuorokauden. Tutkimustulosten mukaan perheenjäsen oli harvoin mukana potilaan ohjauksessa eikä saanut päiväkirurgisen potilaan hoitoon tai kotihoitoon liittyvää tietoa hoitohenkilökunnalta. Osa perheenjäsenistä piti päiväkirurgisen potilaan sairaalahoitoon liittyvää ohjausta tarpeettomana. Päiväkirurgiseen potilaaseen ei otettu yhteyttä toimenpiteen jälkeen. Samoin potilaan yhteydenotto hoitavaan yksikköön oli harvinaista. Lähes kaikki potilaat toipuivat hyvin polviniveltähystyksen jälkeen. Potilaat tarvitsivat kuitenkin apua päivittäisistä toiminnoista selviytyäkseen vielä viikon kuluttua toimenpiteestä. Aiemmin tähystyksessä olleet, naiset, yli 65-vuotiaat ja enemmän koulutetut tarvitsivat muita potilaita useammin apua. Yleensä avunantajana oli perheenjäsen. Tutkimuksen mukaan ainoastaan ohjauksella ei voida selittää potilaan toipumista, vaan potilaan yksilöllisyys vaikuttaa ohjauksessa ja toipumisessa. Yhteenvetona voi todeta, että taustatietojen ja ohjauksen välinen yhteys vaikuttaa merkitsevästi potilaan selviytymisessä/toipumisessa päiväkirurgisesta toimenpiteestä. Tämän tutkimuksen hyötynä on päiväkirurgisen potilaan ohjauksen sisällön selkiyttäminen päiväkirurgisen potilaan ohjauksessa. Oleellista on päiväkirurgisen potilaan ohjauksen jalostaminen sellaiseksi, että potilas kokisi ohjauksen auttavan häntä oman tilanteensa hallinnassa ja voimavarojen löytämisessä.