Ylivoimaiset neuvostojoukot mursivat 10. kesäkuuta 1944 suomalaisten pääpuolustuslinjan Valkeasaaressa Karjalan kannaksella. Suurhyökkäys pakotti puolustajat vetäytymään osittain epäjärjestyksessä pohjoista kohti. Joukko-osastoistaan harhautuneiden määrä nousi useisiin tuhansiin, heistä ehkä viidennes oli karkureita. Viipuri menetettiin muutaman tunnin taistelun jälkeen 20. 6. Kaupunkia puolustanut prikaati pakeni sekasorrossa siltojen yli. Tappiomieliala kasvoi myös niissä osissa kenttäjoukkoja, jotka olivat pysyneet koossa ja seuranneet johtoaan. Kirjassa käsitellään kesän 1944 keskeisiä sotatapahtumia ja niitä toimenpiteitä, jotka tehtiin suurhyökkäyksen höllentämän järjestyksen palauttamiseksi ja materiaalisen puolustuskyvyn nostamiseksi. Myös karkuruuteen puututtiin kovalla kädellä. Selvitys kyseenalaistaa myös yhä aika ajoin esiin nousevan ajatuksen siitä, olisiko Suomi voinut käydä sotaa jotenkin lempeämmin keinoin ja lakia tarkemmin seuraten kuin muut sotaan osallistuneet maat.