Ne on niitä nenkossii

Paetessaan Itä-Karjalassa riehuneen sodan jaloista Suomeen karjalaisevakot joutuvat sopeutumaan täysin erilaiseen kulttuuriin, suomenkieliseen, luterilaiseen Suomeen. Omalla tavallaan he ovat maahanmuuttajia, turvapaikanhakijoita. Ennakkoluulot ja ristiriidat kansanryhmien välillä johtavat tappeluihin, veritekoihin ja itsemurhiin.

Nenkoset on Heikki Turusen evakkoeepoksen kolmas itsenäinen romaani. Siinä Manja Pelagea, hartaista hartain ortodoksi ja Kristuksen morsian koettaa selviytyä elämälle sopeutumisvaikeuksista ja nuoruudenrakkautensa ikävästä huolimatta. Hän kaipaa takaisin ainoaan ja oikeaan Karjalaan. Vaikka Manja pääsee sijoituskuntansa suurimpiin kuuluvan talon miniäksi, hänenkään kohdalla uusi elämä valtaväestön keskuudessa ei onnistu uhreitta ja puhtain paperein.

'Nenkonen' on lempinimi, jota paikkakuntalaiset käyttivät siirtolaisnaapureistaan Pielisjärvellä, Juuassa ja Valtimolla. Se on monimielinen väännös tulokkaiden usein käyttämästä sanasta nenga (niin) tai nengalei (sellainen), jotka ovat karjalassa myöntösanoja: sellainen mies on karjalaksi nengoinen muzikku, vaimoihminen taas nengoinen muzoi.

Heikki Turunen tietää mistä puhuu. Hänen oma isänsä, Simpauttajan Hilppa Ryynäsen ja Hupelin Viljo Oinosen esikuva, rakensi aikoinaan Turusen lapsuuskodin asutusalueelle, jolle sijoitettiin kymmeniä rajakarjalaisia siirtolaisperheitä. Heikki Turunen on kirjoittanut Kuokka ja kannel -evakkotrilogian nykyisessä asuinkunnassaan Juuassa Hyrsylänmutkasta lähteneiden ortodoksikarjalaisten siunauksella.

Heikki Turunen (s. 1945) on Suomen merkittävin rakennemuutoksen kuvaaja, hänen huumoristaan ja verevästä karjalankielestään runsas kansankuvauksensa on muodostunut tärkeäksi osaksi suomalaista mielenmaisemaa.