Tämä teos käsittelee erästä vaiettua, mutta yhtä tärkeintä talvisodan torjuntavoittoa. Se käytiin kaukana Kannaksen eturintamasta, neuvostoliittolaisen, lähes divisioonan vahvuisen jalkaväkiosaston ja Kotkan rannikkopuolustuksen välillä 4. -5. maaliskuuta 1940. Venäläiset lähtivät hyökkäämään Suursaaresta jään yli kohti Kotkaa ja Virolahtea 4. maaliskuuta 1940 - siis runsasta viikkoa ennen rauhantekoa. Suomalaiset olivat äärimmäisen tiukoilla. Miehistä oli pulaa, joten Kotkaan perustettiin kiireesti muun muassa koulupoikakomppanioita ja sinne siirrettiin aliupseerikoulujen oppilaita sekä yksiköitä Ahvenanmaalta. Mikäli venäläisjoukot olisivat päässeet läpi, he olisivat saaneet haltuunsa rantatien ja päässeet syvälle suomalaisten selustaan. Venäläisten kannalta Kotkaan suunnattu hyökkäys oli hirvittävä tragedia: kahden yön aikana he menettivät noin tuhat miestä. Syynä oli huono valmistelu: riittävällä ilma- ja tykistötuella puna-armeija olisi päässyt päämääräänsä - ja suomalaisten rauhanneuvottelijoiden asema olisi muuttunut kertaheitolla.