Miltä porkkanakaramelli maistui? Mistä tuli tukkapöllyä? Toimiko desanttipyydys? Voiko pommisuojassa leikkiä? Miksi äiti itki? Entä miksi isä? Kuinka tehdään käsikranaatti poikien leikkeihin? Riittikö puukivääri sotavangin vartiointiin? Oliko lehmän takana istuminen evakkovaunussa huono ajatus? Miksi hautajaisissa ei olisi saanut laulaa Eldankajärven jäätä? Miksi äiti ei osannut tanskaa?

Miehet korsuissaan ja naiset töidensä ääressä kyllä tiesivät, mistä sodassa oli kysymys: kansan selviämisestä sodan jaloissa ja velvollisuuksien täyttämisestä. Heidän lapsilleen sodan arki oli taas sitä ainoaa elämää, joka heille oli kaikkine iloineen ja suruineen tarjolla.

Kotirintaman lapset rakentaa pienistä palasista kuvan sotaajan lapsuuden arjen kirjosta sellaisena kuin tämän päivän isoisät ja -äidit sen muistavat nähneensä ja kokeneensa. Muistot ovat hervottoman hauskoja tai kurkkua kuristavan traagisia, mutta aina yhtä koskettavia. Kymmenien haastateltujen joukossa on ihmisiä eri puolilta Suomea ja yhteiskunnan eri alueilta. Mukana on myös tunnettuja suomalaisia, kuten jääkiekkoilija Lalli Partinen ja arkkipiispa John Vikström. Vaikeitakaan asioita ei kaihdeta: kirjassa kerrotaan myös sotaorpojen ja sotalapsien sekä metsäkaartilaisten ja toisinajattelijoiden perheiden kokemuksia.

Everstiluutnantti Heikki Tiilikainen (s. 1941) on sotahistorioitsija ja rannikkotykistöupseeri. Hän on toiminut puolustusministerin sihteerinä, YK-tehtävissä ja Ruotuväen ja Suomen Sotilaan päätoimittajana. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joiden aiheet ulottuvat 1800-luvun Turkin sodasta nykyaikaiseen hybridisotaan.