Ihmisten kohtaamat sairaudet ovat vaihdelleet ajasta ja paikasta toiseen, samoin kuin se, miten sairaudet on ymmärretty ja miten niitä on hoidettu. Sen sijaan ihmisen sosiaalisen aseman ja asuinpaikan vaikutus hänen terveyteensä on pysynyt muuttumattomana. Osa ihmisistä elää nyt terveemmän elämän kuin kukaan ennen heitä, mutta osalla ei ole mahdollisuutta riittävään hoitoon. Tutkija Heikki S. Vuorinen tarkastelee historiankirjoituksessaan sairastamiseen ja terveyteen liittyviä ilmiöitä potilaiden ja lääkäreiden näkökulmasta sekä myös laajempina kokonaisuuksina.

Länsimaisen parantamisen historiassa on kaksi vaihetta, joita pidetään erityisen ratkaisevina lääketieteen kehitykselle. Ensimmäisestä käänteestä olivat vastuussa antiikin kreikkalaiset, jotka perustivat parantamisen taidon rationaaliseen ajatteluun ja eettisiin periaatteisiin. Tähän perintöön pohjautuu edelleen koko länsimainen lääketiede. Toinen käänteentekevä ajanjakso oli ”pitkä 1800-luku”, jolloin teollistuminen, teknologinen kehitys ja edistysajattelu kehittivät lääketieteen lähemmäksi sen nykyistä olomuotoa. Tartuntataudit alkoivat väistyä ja vanhenevan väestön tappajina nousivat esiin syövät sekä sydän- ja verisuonitaudit.

Vuorinen keskittyy parantamisen historian kuvauksessaan erityisesti näihin kahteen aikakauteen ja rakentaa niiden kautta maantieteellisesti kattavan tulkinnan terveydenhuollosta eri aikakausina. Hän etenee kronologisesti keräilijäkulttuureista nykyhetkeen ja jatkaa tulevaisuuden lääketieteellisiin visioihin. Oma osuus omistetaan myös parantamisen historialle Suomessa.