Mul kanissa on palsa ja aborkat mä möin, laulettiin Stadissa 1900-luvun alussa. Kanin tuntevat kaikki, mutta aborkat ei ole yhtä tuttu sana.
Mutta mistä ne ovat peräisin? Entä safka, lafka, mesta ja voda? Kanttulivei voi käydä kenelle tahansa, prenikan voi jokainen saada rintaansa ja takin voi jättää narikkaan. Sloboa Stadissa kertoo kaikkien näiden sekä yli 500 muun Stadin slangin venäläisperäisen sanan tarinan. Entä monille tuttu tsuikka, suikka: onko se peräisin sotilasslangista? Ei, kertoo kirja, sillä Mannerheim johti paraatia toukokuussa 1918 karvatšuikka päässä.
Osa sanoista, kuten tšubu, tšaikkari ja tširinga, on jo kadonnut kielestä. Mutta natsku elää vielä pihoilla ja nuoret soittavat yhä skraittaa.
Tsaarinvallan aikana venäläisyys näkyi ja kuului Helsingissä. Maroosiryssät mainostivat äänekkäästi jäätelöä. Sotilaat olivat tuttu näky kaupungilla ja issikat, ja vossikat odottivat droškineen asiakkaita pirssissä. Helsingissä kohtasi silloin kaksi eri kulttuuria. Ruotsin aikaan juotiin hollantilaisten Etelä-Kiinasta tuomaa teetä. Venäläisten saavuttua se vaihtui pohjoiskiinalaiseksi tšaijuksi ja tšaikaksi.
Kaikkiaan teoksessa on noin 860 hakusanaa. Mukana on myös muista kielistä tulleita sanoja, kuten makasiini. Aina ei voi olla varma, onko jokin sana lainattu idästä vai lännestä. Monet sanat ovat kulkeutuneet Suomeen kahtaalta.
Matkan varrella monen sanan merkitys on ehtinyt muuttua. Remontti-sanakin on tarkoittanut alun perin ranskassa uusien hevosten ostamista ratsuväelle.
Sana-artikkelit kertovat monikielisestä ja -kulttuurisesta Helsingistä. Koska suuri osa Helsingin puhekielen ja slangin venäläisperäisistä sanoista on kulkeutunut Stadiin muualta Suomesta, kirja avaa uuden näkökulman koko venäläiseen Suomeen.