Heikki Lahnaojan esikoisrunokokoelma sisältää 137 fragmenttia: ensi katsomalla pysäytyskuvia luonnosta, ihmisen arkisista askareista maalla ja kaupungeissa, ja ajatuksenpoikasista. Pysäytyksen tunnetta vahvistaa fragmenttien rauhallinen rytmi ja niiden kielen kuulaus -- usein ne tuntuvatkin näkymättömän kuunvalon kietomilta. Lopulta pysäytys on kuitenkin vain runoilijan tietoisesti aikaansaama illuusio, ja juuri se auttaa saamaan esiin kaikkea hallitsevan liikkeen ja virtaamisen: "Aurajoki näkyy rakennuksen läpi." (Fragmentti 123). "Kun jonkin asian voi sanoa lyhyesti, miksi sanoa pitkästi", runoilija itse perustelee muotovalintaansa. Lyhyesti sanominen on tässä noyryyttä asiain arvoituksellisuuden edessä, ja lukija voi havahtua huomaamaan, että oikeastaan mikään ei ole niin kuin se on: "Antti Tuuri seisoskelee talonsa pihalla kuin rikas mies." (Fragmentti 60.) Ehkäpä Herkleitos oli turhan vaatimaton, voi olla että kertaakaan et voi astua samaan virtaan.
Paperback