Teos on sekä historiallinen kuvaus että sosiologis-politologinen analyysi alaikäisten rikollisuutta koskevista tulkinnoista ja käytännöistä.
Alaikäisyys ja rikollisuus ovat keskenään ristiriitaisia käsitteitä. Länsimaisessa kulttuurissa lapsuutta on tavallisesti luonnehdittu viattomuuden ja kypsymättömyyden aikakaudeksi ja rikos toisaalta on säilynyt kautta aikojen yhtenä merkitykseltään paheksuttavimmista kategorioista. Tämä lapsuuden ja rikoksen käsitteiden vihlova riitasointu on Harrikarin tutkimuksen mukaan ollut ajallisesti pitkäkestoinen ja säilynyt yhteiskunnallisessa, rikollisuutta koskevassa keskustelussa aina tähän päivään saakka. Teos muistuttaa siitä, että jokainen historiallinen aikakausi luo oman alaikäisten rikollisuutta koskevan merkitystodellisuutensa, joka nivoutuu oman aikansa yhteiskuntapolitiikkaan ja että lainsäädäntö on vahvasti yhteiskuntaa rakenteistava tekijä, jonka muutoksilla saattaa olla merkittäviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia koko väestön asemaan. Harrikarin mukaan alaikäisten rikollisuutta koskevassa lainsäädäntötyössä tarvitaankin pysyvien ja kestävien elementtien tuntemusta, kykyä erottaa ne ajallisesi lyhyistä trendeistä sekä pitkäjänteistä suhtautumista, jossa aihetta koskeva historian tuntemus voi olla merkittävä tukena. Teos soveltuu lapsuutta, nuoruutta ja rikollisuutta koskevan keskustelun, opetuksen ja tutkimuksen perusteokseksi, mutta valaisee laajasti myös suomalaisen yhteiskunnallisen lapsuuden ja nuoruuden syntyprosesseja.