Minun tarinani ei ole suomalainen sankaritarina rohkeudesta, rakkaudesta ja vapaudesta. Kaukana siitä.

Se on tavallisen kylmän ja julman pohjoisen homon tarina yksinäisyydestä, pelosta ja kaipauksesta, kertoivat mitä nyt kertoivat minusta lukuisat elokuvat, kirjat ja museonäyttelyt rahastamismielessä. Sodassa huomasin koko maailmaa pyörittävän salaperäisesti kurkistavan eroottisen kutsun aistillisuuden voiman. Poikien väliset pitkälle viedyt kahdenkeskiset leikit. Ystävyyden ja luottamuksen. Mieskauneuden. Ja koko elämän kestävän pitkän miesten keskinäisen salaliittolaisuuden ja todellisen homoerotiikan, jonka olen piirroksiini vanginnut.

Tom of Finland oli päiväperho, joka eli lyhyen, mutta hehkeän ja eroottisesti rikkaan elämän, missä vilahti ohimennen kiihkeitä sattumuksia, polttavia tunteita ja suoraa toimintaa.

Elämäni oli leikkaavia vastakohtaisuuksia täynnä: siinä oli kirkkaammat valonläikkeet ja synkeämmät varjot kuin missään muulla siihen aikaan. Uskoin jokaisen legendan, huhun, kauhun, toden ja väärän kun vain näin hänen kauniisti kiehtovan puhtaan ja viattoman pojankroppansa muuttuvan silmänräpäyksestä puiston hämärässä komeaksi mieheksi.

Ja ne vielä hetki sitten heiveröiset viiksenalut söpösti tykittävien rusohuulien päällä tummenevan ja tuuhentuvan, pörröisen maalaistukan muuttuessa koppalakin alla armeijan siiliksi. Ja ne suloiset silmät ja sen valtavan elämänhalun, joka kiihotti minua joka kerta niin, ettei minulle ollut sen jälkeen maailmassa olemassa mitään muuta kuin tämä märkien päiväunieni sulhanen, samaan aikaan sekä järkyttävän todellinen että utuisen epätodellinen, tavoittamaton, ja kuitenkin jatkuvasti läsnä oleva, unohtumaton ja salaperäinen, ainoa todellinen ystävä, ja kaivattu rakastaja, jonka kanssa jaoin kaikkein synkimmätkin salaisuuteni: kahden olon yksinolon sijaan, siinä tilassa, missä todellinen rakkaus oli vain pelkkää yhteistä unta: missä minä olin Tom of Finland enkä se kiihkosta vapiseva käsi joka piirsi sitä miljoonille minunlaisilleni.