Peter on haudannut parhaan ja ainoan ystävänsä Mikaelin, jolla ei ollut elämässään onnea eikä ketään muuta kuin Peter.

Hautajaisten jälkeen Peter ei ole oma itsensä. Häntä piinaa ajatus lopun alusta myös omassa elämässään. Kuusikymmentä vuotta täytettyään yksinäinen homomies on kuin tyhjän päällä. Kun Mikael sitten soitti eräänä päivänä sairaalasta loppunsa lähestyvän, he alkoivat Mikaelin viimeisinä päivinä kelaamaan kellon ympäri toisilleen elämiensä tapahtumia. He keskustelivat siitä, miten kaikki oikein tapahtuu ja elämä menettää kiinnostavuutensa vanhenevan homon silmissä. Peterin mielestä siitä tulee ensin välttämätön paha ja sitten pakkopullaa. Lopulta se valuu käsistä eikä jätä jälkiä.

Mikaelilla oli lohduton kaiken rakkauden teoria, joka ei jättänyt Peteriä rauhaan: millään ei ole mitään muuta väliä, kuin sen hetken, kun sitä kestää. Ainoa millä on väliä, on se, että kaikki loppuu aikanaan.