Kun kirjailija Harald Olausen sai Iisalmen sanomista kesällä 2017 juttu- ja kolumnisarjan tehdäkseen, ja hänen juttujaan sensuroi kesätoimittajatyttö, tehden jutuista itsensä näköisiä mitäänsanomattomia haljuja ja viihteellisiä, Olausen alkoi pohtia suomalaismedioita virolaiskirjailija Jaan Kaplinskin ennustuksen pohjalta.

Jaan Kapliskin ja Johannes Salmisen kirjeenvaihtoon perustuvan teoksen 1990-luvun alusta "Vieläkö Tartossa laulaa satakieli" -kirjassa Kaplinski kirjoitti huolestuneena, miten sananvapauden ja luomisvapauden perustana lännessä oli käsitys siitä, että sanat ja taideteokset eivät oikeastaan vaikuta mihinkään minkään vertaa: "Me voimme sanoa mitä tahansa, haukkua kenet tahansa ja miten kovasti tahansa, mutta karavaani sen kuin kulkee tietään."

Kehitys on kulkenut meilläkin samaan haitalliseen suuntaan samaan aikaan kun printtimedian levikit laskevat ja nuoret ovat sosiaalisessa mediassa oppineet itse luomaan oman todellisuutensa. Mutta millainen on tämä Suomeenkin jäädäkseen tullut länsimaalaistyyppinen kevyenlainen, virtaviivaisesti ajatteleva ja siitä juttuja suoltava mediamaailma käytännössä?

Mediaesseitä -kirja on jatkoa Olausenin viime vuonna kirjoittamalle ensimmäiselle kiitellylle ja kritisoidulle esseekokoelmalle "Anteeksipyyntö ei riitä ja muita epätoivon esseitä", jolle Jan Blomsted ennusti jatkoa "ehkei tämä jää tähän" blogissaan: "Jos iloinen, estototon poleemisuus lähtee epätoivosta, miksipä ei. HO kirjoittaa sekä ruotsiksi että suomeksi samassa kirjassa, ruotsiksi selkeämmin; suomi antaa oikeuden vaahtoilla ja ajoin unohtaa kielioppisäännöt. Antaa olla: tyyli on lennokasta."