Eletään 1970-luvun loppua. Kuvataideakatemiasta juuri valmistunut Antero saa kotikaupungistaan kirjeen: rakenteilla on uusi kirkko ja hänet kutsutaan neuvottelemaan alttaritaulun toteuttamisesta. Antero innostuu kertaamaan muistojaan ja tietojaan kirkkotaiteesta, pohtii värisymboliikkaa ja rientää ensimmäiseen kokoukseen valmiita luonnoksia mukanaan. Siellä hän kohtaa ensimmäiset "taivaanvartijat". Kirkkoherra, seurakunnan talousjohtaja ja asessori kysyvät hänen kirkonkirjojaan, huokailevat nykytaiteen kummallisuuksia ja ehdottavat polvirukouksia "ylpeyden ja itsetehostuksen karsimiseksi".



Taivaanvartijat on ennen kaikkea luovan työn ylistys, kuvaus siitä miten erilaisten sovinnaiskäsitysten kahlitsema tilaustyökin voi merkitä uusien elämysten löytöretkeä. Taiteilijan innoituksen huumaan punoutuu jälleen säkenöivää tilannekomiikkaa.