Katoavia muistoja, muistikuvia ja ohivirtaavia hetkiä. Metafyysinen ja filosofinen runokoelma peilaa ihmiskohtaloita mikro- ja makrokosmoksessa.

Kymmenennessä kokoelmassaan Anne Hänninen pohtii sekä eletyn että kokematta jääneen elämän risteyskohtia maisemassa, jonka kentät mielen kompassi on saanut sijoiltaan.

Sateen muisti on kunnianhimoinen yritys tavoittaa jo vääjäämättömästi unohtuvia muistikuvia. Teos on myös ylistyshuuto elämän ainutkertaisuuden impressionistisille pensselinvedoille.

Valonhäiveestä muistutin sinua –
jalkapohjia pisteli ajatusten palo.
Itse käännetyt kasvot.
Kangastusten tiet: hiekkaruusuja. Muistot valuvat, nukut
kohden loppua.
Aika taittelee meistä tyhjän liidokin, heittää
tuuleen, atomien viluun, huutoon –
sanattomat sijat huuhtoo, vailla korvia ja vilpittömiä
huulia.