Tutkimuksessa tarkastellaan itävaltalaisen Otto Bauerin (1881-1938) poliittista filosofiaa. Bauer tunnetaan ennen kaikkea kansallisuusteoreetikkona ja sosiaalidemokraattien poliittisen linjan määrittelijänä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Työssä paneudutaan hänen parlamenttiin, parlamentarismiin ja parlamentaariseen demokratiaan liittyviin ajatuksiinsa. Ensimmäistä kertaa laajemman tutkimuksen kohteeksi tuleva Bauerin parlamenttityö alkoi keisarillisessa Itävallassa yleisen äänioikeuden toteuttamisen jälkeen (1907) jatkuen tasavallan syntyvaiheissa (1918-19) ja uuden perustuslaillisen elämän alettua uudessa kansallisneuvostossa.

Tutkimus on aatehistoriallinen; aatehistoria ymmärretään käsitysten käsittämiseksi. Bauerin parlamenttikäsitysten tulkinta on väline avata hänen poliittista ajatteluaan yleisemminkin. Samalla hahmotellaan modernin - parlamenttikeskeisen - politiikan syntyprosessia Itävalta-Unkarissa ja Itävallassa katsottuna ikään kuin sisältä käsin. Bauer oli tämän uuden poliittisen kulttuurin tärkeä määrittelijä ja toimija.

Vallitsevan Bauer-tulkinnan mukaan toisaalta Bauerin vallankumousajattelu ja toisaalta hänen käytännönpoliittiset kantansa ja toimensa olivat ristiriidassa keskenään ja vielä kohtalokkain seurauksin. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistetaan tällaisen tulkinnan hedelmällisyys ja mielekkyys.

Väitöskirjassa esitetään ja perustellaan vaihtoehtoinen käsitys, että juuri vallankumousteoriaa ja käytännönpolitiikkaa yhdessä tarkastelemalla voidaan ymmärtää Bauerin ja hänen edustamansa poliittisen suuntauksen (ns. austromarxismin) erityisyys. Aikaisempi ristiriitateesi osoittautuu ymmärtämisen esteeksi. Yleisemmin työssä väitetään, että vallankumouksellinen toimintalinja ja parlamentaarinen 'käytännönpolitiikka' - ts. ajatusmalli yhteiskunnan uudistamisesta reformein - eivät olleet toisensa poissulkevia politiikan konseptioita. Pikemminkin niiden yhteys on olennainen selitettäessä parlamentaarisen demokratian muodostumista, varsinkin Keski-Euroopassa.

Tutkimuksen yksi tärkeä näkökohta on menneisyyden vaihtoehtoisen tulevaisuuden näkökulma. Siinä halutaan pitää kiinni historiallisen toimijan omista lähtökohdista, Bauerin omista tulevaisuuskäsityksistä riippumatta siitä, ovatko ne toteutuneet. Nämä jäävät varjoon, kun jälkiviisaasti kysytään, miksi sosiaalidemokratia Itävallassa kärsi tappion austrofasismille (1930-luvulla).

Tutkimus jakaantuu kolmeen pääosaan, jotka muodostavat sekä ajallisesti että temaattisesti toisiaan seuraavat jaksonsa; teoreetikko Bauer kehittyy työn kuluessa koko ajan tärkeämmäksi arkipolitiikan määrittelijäksi. Samalla tulkinnan painopiste siirtyy teoreettisista lähtökohdista enemmän parlamentaariseen arkipolitiikkaan päätyen ja päättyen 'mikropoliittiseen synteesiin' (parlamenttipolitiikan laajaan analyysiin sen käytännöllisimmällä tasolla v. 1922).

Tutkimuksessa on käytetty lähteinä Otto Bauerin koottuja teoksia, parlamenttipöytäkirjoja, muuta pöytäkirja-aineistoa sekä lehdistö- ja arkistoaineistoa.