Anssi Halmesvirran uusin aatehistoriallinen tutkimus avaa kiehtovan näkymän vuosien 1920-1945 Unkarin ja Suomen suhteisiin ja heimoideologiaan. Heimotyön puuhamiehet ja -naiset näyttäytyvät teoksessa aktiivisina politiikan toimijoina: Unkarissa turanilaisen liikkeen vetäjinä, Suomessa 'Valkoisen Suomen' suomalaisuusliikkeen keulahahmoina, jotka kävivät heimoaatteeseen ja -tunteeseen perustuvan ja yhteiseksi mielletyn kulttuurin elvyttämiskampanjaa ja haastoivat maittensa poliittisen eliitit esittelemällä itsensä juureviksi kansan ja 'rodun' puolustajiksi. He uskoivat suomalais-ugrilaisen tai turanilaisperäisen kulttuurin pystyvän omalaatuisiin ja samanveroisiin saavutuksiin kuin 'korkeampien' ja 'voimakkaampien' kulttuurikansojen, kuten germaanien tai slaavien kulttuurit. Heimoaatteet osoittautuvat syvän isänmaallisiksi, mutta samalla ylikansallisiksi niin, että niitä voidaan kutsua makronationalismeiksi, eräänlaisiksi pan-aatteiksi. Heikki Roiko-Jokela täydentää niiden analyysia erikoisartikkeleillaan Suomen ja Viron heimosuhteista.