Luterilaisen uskonpuhdistuksen kantavia ajatuksia oli kansankielen ottaminen käyttöön jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Latinasta luopuminen suorastaan pakotti julkaisemaan keskeistä uskonnollista kirjallisuutta kansan omalla kielellä. Ruotsin valtakunnassa näitä kieliä olivat ruotsi ja suomi.

Ruotsissa ensimmäinen kansankielinen kirkkokäsikirja oli Olavus Petrin Een Handbook, ther uthi Döpelsen och annat meer Christeliga förhandlas, joka painettiin vuonna 1529. Käsikirjasta otettiin uudet painokset 1533, 1537, 1541 ja 1548, ja samalla teosta uudistettiin ajan vaatimusten mukaisesti.

Vanhin suomeksi painettu käsikirja oli Mikael Agricolan toimittama Käsikirja Castesta ia muista Christikunnan menoista, joka valmistui Tukholmassa vuonna 1549. Sen perustana oli vuoden 1548 ruotsalainen käsikirja, jota se ei kuitenkaan noudattanut kaikilta osin. Agricolan käsikirjaan on lisätty kokonaisia lukuja ja luvun osia, ja toisaalta siitä on jätetty pois joitakin ruotsalaisen käsikirjan aineksia. Monet yksityiskohdat paljastavat, että Agricolan käsikirjasta voidaan erottaa myös vuotta 1548 vanhempia käännöskerrostumia.

Vuonna 1549 julkaistu Käsikirja muodostaa yhdessä samana vuonna ilmestyneiden Messun ja Piinan kanssa liturgisen kirjallisuuden kokonaisuuden, josta ei millään tavoin käy ilmi suomentajan persoona. Käsikirjassa ei ole esipuherunoja eikä omatoimisesti laadittuja selityksiä, eikä siinä ole näkyvissä myöskään suomentajan nimeä tai suomennospaikkaa. Tämä on tulkittu osoitukseksi siitä, että kysymyksessä olivat viralliset kirkolliset kirjat, eivät yksilölliset käännösteokset.

Käsikirjan sisällöstä piirtyy näkyviin elävä ja kiinnostava ajankuva 1500-luvun Suomesta. Siinä neuvotaan, miten hyvän papin tulee menetellä lasta kastettaessa. Juopunutta tomppelia ei pidä hyväksyä kastajaksi muutoin kuin äärimmäisessä hädässä, eikä kummeiksi saa pyytää huonoa elämää viettäviä ihmisiä. Vihkikaavan yhteydessä kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten sormus asetellaan morsiamen sormeen. Käsikirjan loppupuolella kuvataan, kuinka mestattavaa pitää lohduttaa ja rohkaista ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Nyt julkaistavassa Mikael Agricolan Käsikirjassa teksti on kirjoitettu ääntämisen mukaisella tavalla, joten sitä voi lukea yhtä helposti kuin nykysuomea. Erikoiset sanat ja vaikeat yksityiskohdat on selitetty alaviitteissä, ja keskeisimpiä ominaispiirteitä on selostettu johdantoartikkelissa. Tässä muodossa Agricolan suomentaman kirkkokäsikirjan koko teksti tulee nyt ensimmäistä kertaa neljän ja puolen vuosisadan takaa kaikkien suomalaisten ulottuville.