Vanhemmilta ja isovanhemmilta omaksutut sananlaskut muistuvat mieleen aikuisenakin. Sananlaskuja tulkitaan ja käytetään sen mukaan, miten sananlasku on lapsuudessa ymmärretty. Kyse onkin useimmiten siitä, miten itse kukin kokee sananlaskun, ei niinkään siitä, mitä sananlaskut oletetussa yleismerkityksessään tarkoittavat, toteaa Granbom-Herranen. Liisa Granbom-Herranen tarkastelee väitöskirjassaan kasvatuksen ja lapsuudessa kuultujen sananlaskujen suhdetta. Hän lähestyy 1900-luvun alun lasten kasvatusta sekä elämäntarinoiden että lapsen elämää käsittelevien säädösten kautta. Lapset käsittävät sananlaskut konkreettisiksi neuvoiksi Sananlaskut ja kasvatus kuuluvat yhteen. Kuten Granbom-Herranen huomauttaa, kasvatuspuheen sananlaskuissa lapsen elämän ensimmäiset auktoriteetit puhuvat lapselle käyttäen kasvatuskeinona vastaansanomattomia sananlaskuja. Tämän sukupolvelta toiselle siirtyvän tiedon vaikuttavuutta korostaa kotikasvatuksen arkipäiväisyys. Arjen elämäntavan muutos on tähän saakka ollut varsin hidasta. - Lapsuuden sananlaskujen käyttötilanteet ovat sosiokulttuurisia koosteita, joissa yhdistyvät niin ihmiset, tapahtumat, tunteet kuin tuntemuksetkin. Sukupolvelta toiselle siirtyessään sananlaskut ovat olleet lapselle suvun ja lähiyhteisön puhetta, mutta tulkintatilanteet ja niissä sananlaskuille annetut merkitykset näyttäytyvät puolestaan hyvinkin yksilöllisinä kokemuksina. Sananlaskut yhdistyvät muistoihin, mutta sitäkin olennaisempaa on sananlaskun yhteys käyttötilanteessa käynnissä olleeseen toimintaan. Lapsi yhdistää kuullun ja tapahtuneen, Granbom-Herranen kertoo.