Saarnatuoli on visuaalinen, arkkitehtoninen taideteos, jonka kokonaisuus koostuu useasta omana teoksena käsiteltävästä detaljista, jotka ovat kuin teoksia teoksessa. Sen tehtävä kirkkointeriöörin keskeisenä elementtinä on tässä ajassa yhtä merkittävä kuin 1600-luvulla eläneen yksilön elämismaailmassa.

Kirkkointeriöörin koristamisessa painopiste siirtyi 1600-luvulla saarnatuoleihin ja alttareihin. Kansa oli tottunut ja kasvanut katolisiin uskonnonharjoitusmuotoihin, joihin ulkoinen loisto loi oman tunnelmansa. Siksipä arvostaessaan kuvan merkitystä Luther suhtautui maltillisesti toteutettaviin muutoksiin. Kun saarna nousi keskeiseksi kirkkokäytännössä, saarnatuolit haluttiin puitteiltaan alttaritaulujen veroisiksi, ja ne tehtiin toinen toistaan loisteliaammiksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia 1600-luvulla rakennetut suomalaiset saarnatuolit ovat, millainen on niiden veisto- ja maalauskoristelu, polykromia eli monivärisyys sekä mitä tyylisuuntaa ne edustavat. Lisäksi kuvataan saarnatuolien symbolisia merkityksiä. Käytössä on Panofskyn tulkintamallin kolme eri tasoa: esi-ikonografinen kuvaus, ikonografinen analyysi ja ikonologinen tulkinta. Tutkimuksen kirjallista aineistoa täydentää runsas kuvakokoelma.