”Koko tyttö oli kauniisti rakennettu; myös kasvojen ilme oli miellyttävä, mielenkiintoinen, mutta hänen jalkansa, siten kuin ne soralla vieretysten ojentuivat, olivat luonnon mestariteos, jonka kaltaista en sittemmin koskaan nähnyt.”

Eläköitynyt opettajatar Helene Engel ojentaa vain hieman ennen itsemurhaansa kirjailijalle käsikirjoituksen, joka pitää sisällään kuvauksen Hidalla-nimisen tytön lapsuudesta hyvin erikoislaatuisessa sisäoppilaitoksessa.

Hidalla viettää ensimmäiset elinvuotensa talossa, jossa vanhemmat lapset huolehtivat nuoremmistaan. Kun Hidalla täyttää seitsemän, hänet lähetetään arkussa suljettuun puistoon, missä elää ainoastaan tytöistä ja naisista koostuva yhteisö. Ainoat aikuiset Hidallan asuintalossa ovat kaksi opettajaa ja kaksi palvelijaa. Puistossa tytöille opetetaan voimisteluliikkeitä, tanssia ja musiikkia, ja iltaisin joukosta valitut tytöt esittävät puiston yhteydessä olevassa teatterissa yleisölle eroottisia näytelmiä ymmärtämättä itse lainkaan, mistä on kyse.

Mine-Haha tai Nuorten tyttöjen ruumiillisesta kasvatuksesta on saksalaisen näytelmäkirjailijan Frank Wedekindin vuonna 1903 julkaistu dystooppinen kertomus, joka on ilmestymisestään tähän päivään saakka kiehtonut kirjallisuuden ja esittävien taiteiden harrastajia.