Suomen koko 1900-luvun arkkitehtuurin tarina kronologisesti etenevänä kertomuksena. Teos esittelee yleisen arkkitehtuurikehityksen taustaa vasten lukuisia arkkitehtonisesti merkittäviä rakennuksia, ja siinä viitataan yli kahdensadan arkkitehdin tuotantoon. Runsaasti kuvitetun teoksen värikuvista suuri osa kuuluu museon vuonna 2005 hankkimaan valokuvaaja Simo Ristan merkittävään diakokoelmaan.
Suomen 1900-luvun alun arkkitehtuuria leimasi suuriruhtinaskunnan ajalle ominainen identiteetin etsintä, 10-luku oli suurten visioiden aikaa. Vuonna 1917 itsenäistyneen tasavallan ensi vuosikymmenellä klassismin muotokieltä sovellettiin erityyppiseen arkkitehtuuriin. 20-luvun lopulla läpimurtonsa tehnyt funktionalismi kohosi 30-luvulla lähes maan viralliseksi arkkitehtuurityyliksi. 40-luvun romanttisen muotokielen taustalla oli sodan aiheuttaman materiaalipulan kääntäminen käsityötaidon voitoksi. Maailmankartalle Suomen arkkitehtuuri nousi 50-luvulla uuden modernistisen arkkitehtuurin myötä. Seuraavalla vuosikymmenellä yhteiskunnallinen muutosprosessi vaikutti rakennettuun ympäristöön peruuttamattomasti, vaikka 60-luku muistetaan myös monista vaikuttavista arkkitehtonisista yksilösuorituksista. Teollinen elementtirakentaminen jatkui vielä 70-luvulla, jolloin ympäristöliike nosti päänsä. 80-luvun nousukauden merkeissä rakennettiin paljon ja nopeasti, mutta nyt tavoitteet asetettiin entistä korkeammalle.
Varallisuuden kasvusta kertovat mm. eri puolille maata rakennetut kulttuurikeskukset. Ylenpalttisuus loppui 90-luvun alun syvään lamaan. Arkkitehdit etsivät työtilaisuuksia kansainvälisiltä areenoilta ja uusista menetelmistä. Kiinnostus puuarkkitehtuuriin lisääntyi, samalla lasijulkisivuista tuli 90-luvun lopun toimistotalojen standardiratkaisu.
Maantieteellisesti teos kattaa koko Suomen, vaikka pääpaino onkin vilkkaimmin rakennetulla pääkaupunkiseudulla. Esiin nostetaan myös ulkomaille suunniteltuja lähetystö- ja näyttelyrakennuksia. Julkisen rakentamisen, kuten hallintorakennusten, sakraaliarkkitehtuurin, sairaaloiden, liikenneterminaalien ja urheilurakennusten sekä sivistyksen ja koulutuksen tilojen rinnalla teoksessa esitellään runsaasti liike-elämän ja teollisuuden arkkitehtuuria. Asuntorakentamista tarkastellaan kokonaisista kaupunginosista ja lähiöistä yksittäisiin kerrostaloihin ja kesähuviloihin unohtamatta Hvitträskin ja Villa Mairean kaltaisia asuinarkkitehtuurin huippuja tai sodanjälkeiseen asuntopulaan kehitettyjä tyyppitaloja.
