Veden laulu -runokokoelmasta kirjoitti Veikko Polameri Parnassossa 40 vuotta sitten: "Rahikainen rakentaa runonsa melko triviaalista romanttisesta materiaalista. Miten hän sen rakentaa on toinen juttu. Siinä piilee näiden runojen hiukan huikea jännite ja epätavallinen mutta aito voima -. Juuri häpeämättömyydestä Rahikaisen sovinnaisuudet lähtevät toiseen sfääriin, maagiseen - -. Runo runolta vähitellen Rahikaisen laatu muuttuu. Selvimmin itse karakteeriin pääsee tutustumaan runossa "Turun pikajunassa", sama ujostelemattomuus ja intensiteetti - - mutta nyt vailla fantasiaa - -. Muutamaa sivua myöhemmin Rahikaisesta pulppuaa yhtä suoraa ja viatonta kuolemanrunoutta, jonka demonisuus saa sykähdyttävän lisän naiivista havainnollisuudesta. Näissä runoissa on jotakin joka tuo vastustamattomalla tavalla mieleen Henri Rousseaun maalaukset - - - heikoimmillaan Rahikainen pelkästään lurittelee."Sinitaivas -kokoelmassa on runoja Veden laulusta, mutta lurituksia ja keveitä, kesäisiä riimejä on paljon; on jykevämpääkin, kovia kohtaloita, parisuhdesuruja ja ahdistusta. On papin puheita ja helppo-heikin huutelua, on lauluja ja runotavaratalon hulluja päiviä. Kotimaata kierretään ja Eurooppaa. Mutta on hartauttakin, hiljaisuutta... metsän ja meren ääniä, järven tyyneyttä ja sinitaivas.