Suomalaisen sotahistorian merkkiteos nyt päivitettynä laitoksena. 20. kesäkuuta 1944 Elisenvaaran ratapihalla seisoneisiin juniin oli ahtautunut pääasiassa evakkonaisia ja -lapsia, kun neuvostokoneet saapuivat pommittamaan sitä. Neljännestunnin aikana arviolta 150 ihmistä sai surmansa Suomen historian tuhoisimmassa siviilipommituksessa. Samana päivänä suomalaiset menettivät Viipurin. Elisenvaaran pommituksesta ei kirjoitettu tapahtuman jälkeen sanaakaan, sillä Päämaja oli ankarasti kieltänyt kertomasta ilmapommitusten uhreista muille kuin lähiomaisille. Myöhempää kirjoittelua Elisenvaarasta patosivat valvontakomission pelko ja sittemmin Kekkosen aikana journalistien itsesensuuri. "Tapaus Elisenvaara" jäikin liki unohduksiin. Pommituksen synkkää tarinaa valotetaan kirjassa sekä pommittajien että uhrien näkökulmasta. Uhrien silminnäkijäkuvausten lisäksi teoksen lähteinä ovat Venäjän sota-arkistosta löytyneet sotapäiväkirjat ja lento-osaston historiikki.