Kevät oli tullut. Pieni Karoliina-tyttö keräsi kukkia niityllä. Hänellä oli kukkia kengissä, hiuksissa, taskuissa, rusetissa ja kimpussa. Kimpun hän vei äidille.
- Oi! Sinä olet oikea kukkavauva! äiti sanoi.
- Onko kukkavauvoja olemassa? Karoliina kysyi.
- Ei, ne ovat vain satua, äiti vastasi.
- Entä jos onkin, Karoliina sanoi.
Hän meni huoneeseensa ja otti kynän ja paperia sekä sakset ja liimaa. Sitten hän etsi eteisen kaapista vanhoja lehtiä. Karoliina leikkasi kaikki vauvat ja kukkaset. Sitten hän järjesti ne hauskasti paperille ja liimasi ne.
- Äiti katso! Karoliina huudahti. - Tein kukkavauvoja ja aion viedä ne huomenna tarhaan.
- Vie vain, ne ovat tosi hienoja! Muut pitävät niistä varmasti, äiti kehui.

Kun Karoliina seuraavana päivänä tuli tarhasta, hänellä oli reppu täynnä kukkavauva-piirustuksia.
- Kaikki halusivat tehdä kukkavauvoja, ja niitä on tosi paljon, Karoliina huudahti.
- Kaverit antoivat minulle piirustuksensa.
Äiti katseli piirustuksia. Yhdessä äiti ja Karoliina ripustivat piirustukset seinälle lastenhuoneeseen.

Illalla sängyssään Karoliina katseli kukkavauva-piirustuksia.
- Äiti, kerro minulle iltasatu, Karoliina pyysi.
- Mistä minä kerron sadun? äiti kysyi.
- No kukkavauvoista! Karoliina sanoi.
- Hyvä on, äiti sanoi, ja alkoi kertoa...