Viime vuosiin asti kansalaisten osallistumisen on uskottu toteutuvan kahta tietä: joko edustuksellisen demokratian kautta tai ihmisten konkreettisella toiminnalla oman ja lähiyhteisön terveyden vaalimisessa. Suomessa ei kuitenkaan ole tutkittu riittävästi yhteisön ja kansalaisten osallistumista ja terveyteen liittyvien prosessien käytännön hallintaa. Ei tiedetä miten ihmisten ja yhteisöjen osallistuminen terveyttä koskevaan päätöksentekoon toteutuu paikallistasolla ja miten sitä voidaan edistää. Myös Suomen Terveyttä kaikille vuoteen 2000-yhteistyöohjelmassa kansalaisten osallistumista terveyden edistämiseen pidettiin 1990-luvun haasteena. Tutkimuksen tavoitteena oli paikallisten kokeiluhankkeiden avulla selvittää miten ihmiset ja yhteisöt voidaan saada itse aktiivisemmin mukaan terveyden edistämiseen ja miten yhteisölähestymistapa voidaan ottaa siinä paremmin huomioon. Tutkimuksen teoreettisessa osassa tarkastellaan kansalaisten, ammattiauttajien ja kunta/valtiohallinnon suhteiden kehitystä 1900-luvulla. Tutkimus pyrkii kuvaamaan ja ymmärtämään kehitystä vuorovaikutuksessa, jossa päämääränä on yhteisön kansalaishallinta terveysasioissa. Tutkimus analysoi miten osallistumisen ja terveyden kansalaishallinnan käsitteet ja lähestymistavat ovat kehittyneet sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Terveyden kansalaishallinnalla (empowerment) tässä tutkimuksessa tarkoitetaan prosessia, jossa vahvistetaan ihmisten mahdollisuutta tehokkaasti osallistua ja vaikuttaa sellaisten rakenteiden synnyttämiseen ja terveyspolitiikan ja -ohjelmien kehittämiseen, joiden päämääränä on yhteisön itsensä määrittelemien tarpeiden tyydyttäminen. Ihmiset osallistuvat tähän kehittämisprosessiin ja jakavat siitä saavutetut hyödyt. Tutkimuksen empiirisessä osassa analysoidaan kansalaisten osallistumista ja terveyden kansalaishallinnan kehittymistä vuosina 1992-1996 toimintatutkimus -tyyppisesti toteutetuissa Terve Somero- ja Terve Järvenpää -hankkeissa tutkimuksen teoreettisessa osassa kehitetyillä indikaattoreilla ja menetelmillä. Tutkimusaineistona olivat vuosina 1992, 1994 ja 1996 toteutetut kyselyt hankkeeseen osallistuneille ja teemahaastattelut vuodelta 1996, osallistuvasta havainnoinnista syntyneet päiväkirjamerkinnät ja muistiot sekä kuntalaisten omat toimintasuunnitelmat ja -kertomukset. Analyysimenetelminä olivat kvalitatiivinen evaluaatio ja sisällönanalyysi. Somero-Järvenpää -hankkeiden tarkoituksena oli määräajoin toistuvien koulutustilaisuuksien, konsultaation ja muun tuen keinoin vahvistaa terveyttä edistäviä verkostoja, yhteistyötä ja terveyden kansalaishallintaa. Alkuvaiheessa keskityttiin vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja sitouttamaan osallistujat pitkäjänteiseen kehittämistyöhön, jossa kuntalaiset itse selvittivät oman kuntansa terveystilannetta haastattelemalla asukkaita ja terveyden ammattilaisia sekä tekemällä tilasto- ym. selvityksiä. Hankkeen ulkopuoliset kouluttajat eivät antaneet vastauksia kysymyksiin, vaan tukivat yhteistyötä ja asukkaiden omien toimintasuositusten valmistelua. Hankkeseen osallistuneet virittivät käytännön toimintaa ja kävivät vuoropuhelua terveysasioista kaupungin päättäjien kanssa. Tutkimus osoitti että ihmiset ovat kiinnostuneita terveyden edistämisestä ja haluavat vaikuttaa kuntansa terveyttä koskevissa asioissa. Kokeiluohjelmat Somerolla ja Järvenpäässä onnistuivat hankkeeseen osallistuneiden terveyden kansalaishallinnan tunteen ja valmiuksien sekä yhteisöllisyyden synnyttämisessä. Kumpaankin kuntaan muodostui noin parinkymmen hengen ydinryhmä, joka osallistui ja toimi aktiivisesti koko kehittämishankkeen ajan. Vuoteen 1996 mennessä Terve Somero hankkeesta muotoutui kansalaisten toimintafoorumi, jonka päätarkoituksena oli uusien ideoiden ja projektien synnyttäminen. Järvenpäässä hankkeesta muotoutui kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten yhteistyö- ja suunnitteluryhmä. Tutkimus osoitti, että kummassakin kunnassa oli hyvät edellytykset yhteisön kansalaishallinnan kehittymiselle ja että osallistumiseen perustuva terveyden edistäminen kuntatasolla on mahdollista, mutta että tällaisen toiminnan vakiinnuttamiseksi tarvitaan suunnitelmallista ja monivuotista yhteistyötä sekä ulkoista tukea, kouluttajia ja muutoksia vallitsevissa organisaatiokulttureissa. Mikäli tuki ja koulutus lopetetaan liian aikaisessa vaiheessa on seurauksena toiminnan hiipuminen. Tutkimuksessa käytetty osallistumisen ja terveyden kansalaishallinnan malli antaa käytännön osviittoja siitä miten tällaista toimintaa voidaan ylipäätään saada aikaan ja ylläpitää kunnissa. Lisäksi tukimus tarjoaa tietoa siitä miten terveyden edistämiseen tähtääviä projekteja voidaan arvioida laadullisilla menetelmillä.
