Emerituspiispa kertoo vaiheikkaasta viimeisestä työvuodestaan ja tapaamistaan ihmisistä.

Hän pohtii myös omaa elämäänsä, vanhenemista ja eläkkeelle jäämistä.

Kävelin tuomiokapituliin ja kirjoitin nimen alle eläkepaperiini. Perjantai, 13. päivä, vähän kello 13: n jälkeen. Pyysin notaaria diarioimaan kirjeeni, heti, please.

Lähdön aika on ainutlaatuinen näköalapaikka piispan monipuoliseen toimenkuvaan kotikentällä ja kansainvälisissä tehtävissä. Viimeisenä työvuotenaan Eero Huovinen tapaa seurakuntalaisia, kirjailijoita, poliitikkoja, kardinaaleja ja arvostamiaan maallisia ihmisiä. Hän lukee, rukoilee ja pohtii teologiaa, kamppailee Jumalan kanssa, saarnaa, kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä. Kirkon sisällä myrskyää Huovinen etsii sitä, mikä kestää. Kirja raottaa myös piispa Eero Huovisen persoonallista elämää. Hänellä on voimassa oleva rekkakuskin ajokortti, ja hän viihtyy saunan lauteilla luotettavien ystäviensä kanssa. Miten säilyttää vapaus ja poikamaisuus, kun virka käy vaativaksi?  Stadin kundi pakenee mielellään Lapin lumille ja hirvimetsälle. Nyt on edessä eläkevuosien vapaus ja epävarmuus. Vielä on kolme toivetta: Haluan elää, pysyä terveenä ja päästä taivaaseen.