Sinitaivasta korkeimpana jumaluutenaan palvoneet udmurtit laulavat jumalan kasvoilla lentävistä pyhistä joutsenista, kedolla mettä keräävistä mehiläisistä, joessa leikkivistä kaloista, kevään tullen vihertyvistä pajuista. Heidän runoissaan ihmiselämän ilot lomittuvat suruihin: rehvakasta häälaulua seuraa kotoa lähtevän morsiamen itku, ilkamoivaa lemmenlaulua valitus rakastetun joutumisesta sotaväkeen.
Udmurttilainen laulu on lyyristä. Useimmiten sillä on säkeistörakenne ja sen hahmo osoittaa, että kyseessä on sama laulutyyppi, jota Volgan alueen turkkilaiskansat ja myös udmurttien kielisukulaiset marit laulavat. Udmurteilta on tallennettu myös arkaaista säkeistötöntä, ilmeisesti tuhannen vuoden takaiseen muinaispermiläiseen aikaan palautuvaa laulutyyppiä.
Arvostettu ja palkittu suomalais-ugrilaisten kansojen runouden tuntija Raija Bartens on toimittanut ja suomentanut tämän valikoiman, johon hän on myös kirjoittanut jälkisanan udmurttien kulttuurista ja kansanperinteestä.